Keksiessäni vihjeitä vaikeaksi tarkoitettuun ristikkoon yritän miettiä, miten saisin ratkojan ajatukset harhautetuksi väärään suuntaan. Tässä on joitakin esimerkkejä siitä, miten Sanasepon 2/2018 laatijat onnistuivat harhauttamaan minua. Sanaseppo 3/2018 on jo ilmestynyt ja sen mukana edellisen numeron ratkaisut, joten tässä jutussa ei paljastu mitään sellaista tietoa, joka ei muutenkin jo olisi saatavissa.

Mutkikas:

”Tytöille tärkeä” oli ensin mielestäni NUKKEKOTI. Ilmeisesti muistelin tässä omaa lapsuudenaikaista nukkekotiani johon oli kiva askarrella kalusteita, mutta oikea vastaus olikin RATSUTILA.

”Vikas”-vihjeeseen ensimmäinen ehdotukseni oli SYYS. Luulin tätä sanaleikiksi, että jokin moka oli sinun vikasi eli sinun syysi, mutta oikea vastaus oli RASA. ”Vikas” olikin kasvi tavut sekoitettuna, joten sara sekoitettiin samalla tavoin ja saatiin rasa.

Vilaus:

Yläreunassa oli silinterihattuinen ukko, jota arvelin joksikin sarjakuvahahmoksi ja yritin muistella hänelle nimeä, mutta ukon nimi olikin aivan yhdentekevä asia, koska hänen suussaan savusi tupakka ja siitä tuli ratkaisuksi PAHE. Tai mistä minä tiedän, ettei ukon nimi sittenkin ollut Pahe, kun en loppujen lopuksi saanut selville oliko hän joku sarjakuvahahmo vai ei.

Vasemmassa reunassa pääkuvan alapuolella eläin, joka näytti minusta pitkäkaulaiselta dinosaurukselta, ehkä jotain brontosauruksen suuntaan. Sitten kun sanasta näytti tulevan KOATI, ihmettelin että jonkun tällaisen olen tainnut nähdä eläinkirjassa, mutta eihän siinä kirjassa mitään dinosauruksia ollut. Sitten hoksasin että se mitä olin luullut pitkäksi kaulaksi ja pieneksi pääksi oli eläimen häntä, ja sitten löytyi otuksen pääkin aivan toiselta puolelta kuvaa.

Oskalaattori:

”Linnun ruoho kuudentena keskiviikkona on välttämätön pullan tekemisessä.” Ainoa minkä tähän aluksi keksin oli ruoho = rai, ja vaikka kuinka muistelin kaikkia pullataikinan aineita, niin missään niistä ei ollut keskellä rai-kirjaimia. Kun sana lopulta selvisi melkein viimeisenä, se oli LEIVONTATARVIKE. Ruoho olikin tatar eikä rai, eikä pullataikinan reseptiä tarvinnut tietää yksityiskohtaisesti.

Pyörivät yhä:

Edellisessä sekoitti leivontataito, tässä pukuhistoria. Tupi oli topatusta kankaasta tehty alushame, jota Tampereen tehtaantytöt käyttivät 1800-luvulla, kun siihen aikaan ei kansannaisten vaatetukseen vielä kuulunut alushousuja ja tämä topattu alushame oli talvella lisälämmikkeenä. Olin niin juuttunut kiinni tähän pukuhistorian yksityiskohtaan, että meni kauan ennen kuin pystyin muistamaan että eikö tämä tupi voisi olla jonkinlainen intiaani, tupamaro kuitenkin on. INTIAANI oli sitten oikea vastaus eikä ALUSHAME, jossa sattumalta oli sopiva määrä kirjaimiakin.

Samassa ristikossa oli myös kuva, jolle en ensin keksinyt mitään merkitystä. Jotain pientä piperrystä siinä oli kahden paksumman viivan välissä, karkkeja purkissa ehkä? Vasta pitkän ajan kuluttua sytytti, että pinohan tuo on, ”karkit” ovat puiden päät ja paksut viivat ne tukipuut, jotka tarvitaan ettei pino lakoa. Tässä kyllä vaikeutti kuvan pieni koko, isompana se olisi ollut helpompi tajuta mutta sillehän ei aina voi mitään, että kuva on sullottava pienempään tilaan kuin se oikeastaan tarvitsisi.

Paljasta pintaa:

Vihje oli ”auttanut” ja olin saanut kokoon muut kirjaimet paitsi ensimmäistä. Siinä oli tyhjä ruutu ja sitten RAVA, josta ensimmäisenä tuli mieleen orava ja rupesin muistelemaan, olisiko jossain sadussa orava auttanut jotakuta, Hyppelihiirtä ehkä? Tai entä se Iloisen eläinkirjan satu, jossa oli oravainen, kinnas ja neula? Auttoiko siinä joku toisia? Joksikin aikaa eksyin etsimään vastausta satukirjojen maailmasta, ennen kuin tajusin että se olikin ARAVA.

Aika monen mutkan kautta tässä ratkaisut löytyivät, kun mukana oli lapsuudenmuistoja, keittokirjaa, pukuhistoriaa ja ties mitä. En tiedä, olenko itse onnistunut harhauttamaan ketään yhtä mutkallisille syrjäpoluille.

Markus Kajo ehdotti jossain pakinassaan, että kaikki kauppaan tulevat pakkaukset sohlotestattaisiin, toisin sanoen jonkun sohlon annettaisiin yrittää niiden avaamista. Hän kertoi, että kun hän yrittää avata pakkausta repäisynauhan avulla, kuuluu ”räsh” ja nauha katkeaa. Aivan samoin käy minullekin, jos yleensä saan repäisynauhasta otteen. Yleensä raavin sitä turhaan ja sitten on jo haettava sakset tai muita teräaseita. Viimeisin sohlotestaamaton tuote oli pippurimylly, jossa oli pyörivä muoviosa ja toinen joka ei pyörinyt, ja jossain näiden keskellä oli sinetti joka olisi pitänyt poistaa kuten purkin etiketissä neuvottiin, mutta ei neuvottu miten siihen päästään käsiksi. Piti soittaa avuksi henkilö, joka oli suositellut minulle pippurimyllyä ja on muutenkin vähemmän sohlo kuin minä. Se pyörimätön muoviosa pyöri sittenkin, ilmeisesti en ollut uskaltanut vääntää sitä tarpeeksi kovaa koska pelkäsin hajottavani koko myllyn. Keksipaketit ja muut pahvipakkaukset, joita ei tarvitse varoa, ovat sentään helpompia. Repäisen vain jostakin reunasta ja sitten vasta huomaan aivan toisella puolella pakettia tekstin: ”Avataan tästä”.

Vielä toivottomampi esine sohlon käyttäjän kannalta oli uusi puhelin, joka ei edes ollut mikään älypuhelin, vaan ihan perusluuri. Vanha kännykkäni oli tullut tiensä päähän oltuaan minulla käytössä kaksitoista vuotta, joten sen ja nykyisten kännyköiden välillä oli jo ehtinyt tapahtua monta muutosta, vaikka valmistaja oli sama. Myyjä kyllä näytti kaupassa miten uusi puhelin toimii, mutta enhän minä sitä ehtinyt yhdellä nopealla näyttämisellä edes kunnolla tajuta, saati että olisin onnistunut painamaan mieleeni mitään. En tosin kauheasti yrittänytkään, koska edellisen puhelimen mukana oli tullut yksityiskohtainen käyttöohjekirjanen, josta pystyi katsomaan tietoja sitä mukaa kuin ne unohtuivat. Luulin, että voisin tehdä nyt samoin, mutta uuden puhelinen käyttöohje oli hyvin lyhyt ja ylimalkainen eikä sisältänyt edes sitä tietoa, että nuolinäppäimet eivät enää olekaan nuolen näköisiä, vaan ison neliön ympärillä olevia kapeita reunoja. En myöskään älynnyt, että kaareva viiva oli puhelinluurin kuva, vaikka kyllä se sitten näytti luurilta kun sen tiesi. Mutta mitä ratkojat sanoisivat laatijan ajatuksenjuoksusta, jos piirtäisin vihjeeksi neliön ja sen ympärille reunat ja odottaisin vastaukseksi NUOLET, tai edes SUUNNAT? Jos ristikoiden vihjekuvat ovat joskus kovin arvoituksellisia, niin puhelimen suunnittelijat ajattelevat vielä arvoituksellisemmin.

Olen miettinyt, jatkanko vielä latinan opintoja syksyllä vai enkö. Latina on kyllä hyvin mielenkiintoinen kieli ja kivassa ryhmässä opiskelu hauskaa, mutta välillä tekisi kuitenkin mieli huokaista Asterix-sarjakuvan sanoin: ”Hulluja nuo roomalaiset!” Minkä ihmeen takia he keksivät verbeille niin kauhean paljon konstikkaita muotoja? Konjunktiivissa oli tarpeeksi ihmettelemistä kuten joskus latinaa lukeneet saattavat muistaa, mutta sitten viimeksi keväällä kaatuivat päälle vielä gerundi ja gerundiivi. Siinä vaiheessa minusta tuntui, että nyt tätä ei mahdu enää aivoihin yhtään lisää, mutta kun kesäloma oli juuri alkamassa, ajattelin päättää vasta hengähdystauon jälkeen, ilmoittaudunko syksyn kurssille. Nyt elokuun alussa en ole onnistunut päättämään asiaa vieläkään.

Mitä muuta sitten lienee aivoissa tekeillä, mutta omituisia unia ne ainakin tuottavat. Viimeisin suuntaus näyttää olevan poliittiset unet, vaikka politiikka ei mitenkään kuulu mieliharrastuksiini vaan aivan päinvastoin. Ristikoissanikaan en paljon poliitikkoja viljele, vaikka joskus on pakko kun jollakulla on hyvin käytännöllinen nimi kuten SASI, tai uutisista sattuu joku paljon esillä ollut jäämään mieleen.

Minulle oli tulossa eräs tuttu suomalainen pariskunta kylään. Vähän ennen sovittua päivää näin hyvin todentuntuisen unen, jossa ovikello soi ja menin avaamaan. Rapussa seisoi tämä pariskunta ja heidän takanaan Donald Trump, ilmeisesti aikeissa tulla kylään myös. En muista mitä muuta unessa tapahtui vai tapahtuiko mitään, mutta herättyäni lähetin nopeasti näille tuttaville tekstiviestin, että älkää vain tuoko Trumpia mukananne!

Toinen poliittinen uni oli ihan kotimaista laatua. Olin siinä muka töissä jossakin omituisessa toimistossa, jonka pomona oli Timo Soini. Puuhastelin jotakin ja sitten Soini kysyi, koska aion ruveta siivoamaan. Minä ihmettelin että miten niin, eihän se ole minun tehtäväni, mutta sitten muistin että aikaisemmin oli todella sovittu, että siivoaisin toimiston kesän ajan. Hain vastahakoisesti pölyrätin ja aloin pyyhkiä pölyjä hyvin laiskasti toivoen, että muuhun ei jäisikään aikaa. Omituisessa toimistossa olikin kaikenlaisia kummallisia mutkia pyyhittävänä, joten aikaa kului ja sitten minusta rupesi tuntumaan, että pääsisin koko hommasta heräämällä, vaikka Soini ei siitä pitäisi kun muutenkin näytti katsovan jo vähän karsaasti hidasta työtäni. Sitten aloin todella herätä ja vielä puoliunessa ilkuin itsekseni, että hähää, nyt jäi ainakin imurointi ja vessan siivous tekemättä eikä Soini voi mitään kun en enää olekaan paikalla. Kunnolla herättyäni ihmettelin, kuinka kauan aivoiltani oikeastaan kestää tajuta että olen eläkkeellä, kun vielä usein olen unissani muka töissä toinen toistaan kummallisemmissa paikoissa.

Tämä tapaus sattui ollessani aivan hereillä, mutta silloinkin aivoni toimivat omia aikojaan minusta riippumatta. Kuuntelin radio-ohjelmaa jossa kerrottiin muun muassa, miten keskiajalla hoidettiin masennusta, ja mystikko Hildegard Bingeniläisen hoito-ohje alkoi näin: ”Pitää lämmittää nopeasti…” Ennen kuin toimittaja ehti lukea lauseen loppuun, täydensin sen mielessäni: ”lämmittää nopeasti sauna!” Hildegard oli käskenyt lämmittää viiniä, mutta minun ajatukseni noudatti kyllä hyvin tarkkaan suomalaisia perinteitä, saunassahan ennen kaikkea mahdollista hoidettiin.

Tällaista siis liikkui eläkemuorin päässä tällä kertaa, arvattavaksi jää mitä siitä mahdollisesti päätyy ristikoihin myöhemmin.

Putkiremontti alkaa olla voiton puolella, vaikka seinien poraus vielä viimeisissä asunnoissa jatkuukin, mutta suurin osa talon asukkaista on jo päässyt ”evakosta” takaisin kotiin. Minunkin asuntoni on jo niin kunnossa, että pystyn taas aloittamaan ristikoiden laadinnan. En tiedä sujuuko se uudella innolla vai olenko ihan kesäterässä, sittenpähän nähdään.

Putkiremonttievakon aikana tuli ratkottua aika paljon vanhoja ristikoita ja yksi niistä herätti tällaisen keskustelun:
Ratkoja A: Tästä ”Lasse”-vihjeestä tuli väkisin LÄPYSKÄ, tiedätkö sinä kuka on Lasse Läpyskä? Onko se joku piirroshahmo niin kuin Paavo Pesusieni?
Ratkoja B: Se on Lasse Lehtinen, kun läpyskä = lehtinen!

Niinhän se oli, mutta kyllä Lasse Läpyskä kuulosti ihan yhtä mahdolliselta piirroshahmon nimeltä kuin Paavo Pesusieni.

Olen viime aikoina joutunut kokeilemaan käytännössä, onko ”aamurusko ystävä muusille” kuten latinantunnilla opetettiin, tai noukkiiko varhainen lintu madon tai mitä muita niitä aikaista ylösnousua suosittelevia sananlaskuja onkaan. Klo 7-8 välillä alkavat nimittäin remonttimiehet porata seiniä ja pitää muuta melua, niin että on pakko herätä. Toinen juttu on sitten se, heräävätkö aivot vaikka kroppa herääkin. Saatte sitten itse päätellä tulevista ristikoista, miten kävi.

Tänään tuli yllättävässä paikassa vastaan paljon käytetty ristikkosana. Luin erästä kirjaa, jonka kannessa oli nimen, tekijän ja kansikuvan lisäksi vielä sana TEOS. Ihmettelin, miksi tämä tieto oli pitänyt laittaa näkyviin, kai jokainen muutenkin olisi tajunnut että kirja oli teos. Vähän aikaa raksutti aivan tyhjää, ennen kuin tajusin että se oli kustantajan nimi!

Vielä tosielämässä käyty keskustelu kahden ratkojan välillä:
– Mikä lehden numero sinulla siinä on?
– 4,50… ei kun tämä olikin hinta!

Katselin kerran sisareni kanssa televisiosta Hercule Poirotia tai olisiko ollut neiti Marple, Agatha Christien kirjasta kuitenkin. Jutussa esiintyi monia Shakespeare-sitaatteja, joita en tunnistanut lainkaan, oikeastaan ainoa tuntemani Shakespearen lause on Hamletin repliikki ”Ollako vai eikö olla”. Senkin huomasin kuvittaneeni väärin jonkin ristikon pääkuvaan, sillä Hamlet ei kuulemma lausu tätä repliikkiä hautausmaalla pääkalloa pidellessään, kuten olin luullut, vaan jossakin aivan muussa tilanteessa.

Rupesimme miettimään olisiko meillä varastossa jotain muita sitaatteja kuin Shakespearea, ja niitä löytyikin heti runsaasti Vänrikki Stoolista. ”Hyvä pastori, lohtapa nyt!” ”Äl’ yli päästä perhanaa”, ”Se luoti tiesi paikkansa”, ”Tasan ei käy onnen lahjat”.

Kalevalaa en osaa siteerata kovinkaan paljon, vaikka jotain tunnetuimpia kohtia muistankin, kuten Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannan, Ainon hukuttautumisen ja hauen leukaluusta tehdyn kanteleen. ”Moni kakku päältä kaunis” oli Kullervon eväsleipä, jonka sisään ilkeä emäntä oli piilottanut kiven. ”Lähteä soitellen sotaan” on myös Kalevalasta, vaikka en muistakaan, kuka sinne lähti, ehkä Lemminkäinen jonka hänen äitinsä joutui sitten keräämään kokoon Tuonelan joesta.

Seitsemästä veljeksestä muistan ainakin sisällön, vaikka en ehkä pysty siteeraamaan sanatarkasti kovin montaa kohtaa. Tiesittekö, että epämääräistä meteliä tarkoittava ”älämölö” on kotoisin Seitsemästä veljeksestä? Kun veljekset ovat taas kerran tappelussa toukolaisten kanssa, heidän avukseen saapuu Tammiston Kyösti niin hurjana, että hänen huutonsa kuulostaa vain epämääräiseltä ääntelyltä ”Ai älämölöö”. Mutta mitä tarkoittaa Eeron lause, jota hän rupeaa veljiään opettaessaan tenttaamaan Juhanilta: ”A, P, C ummee nälkäpuuroo”? Jos joku osaa selittää, niin kertokaa ihmeessä!

Lupasin etten laittaisi ristikoihin sanoja joiden keksiminen vaatii latinantaitoa, mutta huomasin käyttäneeni yhden jos toisenkin kerran latinansanaa, joka on varsin yleinen muidenkin ristikoissa: ALIBI. En tiennytkään sen olevan latinaa, ennen kuin se tuli tunnilla vastaan ja merkitsi ”muualla”. Ihan arkipäivän sana siis, johon ei tarvitse liittyä mitään rikosta, aivan vain se ettei joku ole ollut jossakin vaan muualla. Toivottavasti minun ei sentään tarvitse ensi torstaina selittää latinaksi miksi en ollut viime kerralla tunnilla vaan muualla, toisin sanoen kotona flunssassa sängynpohjalla. No ei varmaankaan, ei ainakaan tähän mennessä ole tarvinnut suorastaan puhua latinaa, lukea vain etukäteen käännettyjä lauseita, joita on saanut rauhassa miettiä ja plarata sanastoa ja kielioppia tarpeen mukaan. Jokainen uusi kappale näyttää ensin aivan käsittämättömältä, aivan kuin vaikea ristikko, mutta kun rupeaa selvittelemään lauseita yksitellen ja sana kerrallaan, kummasti ne selviävät. Radion latinankielisistä uutisista en kylläkään ymmärrä vielä oikein mitään, ennätys on kolme sanaa peräkkäin ja niistäkin yksi oli Helsinki, joten sen tiesi ilman latinaakin. Siinä puhuttiin jotain Helsingin kaupungin asukkaista, en tiedä mitä mutta olin mielissäni kun olin sentään sen verran ymmärtänyt.

Olen sentään ehtinyt laatia ristikoitakin, ei kaikki aika ole mennyt latinaan, mutta nyt on talossa juuri alkanut putkiremontti, joten remonttityömaan keskellä laatiminen ei välttämättä kovin hyvin onnistu. Hankalimman vaiheen pitäisi tosin osua kohdalle vasta heinäkuussa, jolloin aion joka tapauksessa pitää lomaa, mutta jos ristikoitani ei jossain vaiheessa tule niin tiuhaan kuin haluaisitte, se johtuu putkiremontista

Latinankirjassa on paljon mietelauseita, joita on tunneilla suomennettu. Monet ovat tuttuja sanontoja, mutta joukossa on myös joitakin aika outoja, joiden idea ei ainakaan minulle ole kunnolla selvinnyt. Yksi tällainen oli AURORA MUSIS AMICA = Aamurusko on ystävä muusille. Aamurusko on selvä asia ja muusat eli runottaret tiedetään myös, mutta miten nämä liittyvät toisiinsa? Kukaan ei tiennyt oikein tarkkaan, mutta todennäköisesti on kysymys samanlaisesta aikaisen aamuherätyksen suosittelemisesta kuin monissa muissa sananlaskuissa, kuten ”Aikainen lintu madon noukkii”, ”Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää” ja mitä kaikkia niitä on. Arvoitukseksi jää silti, miksi juuri muusat on otettu tähän mukaan, oliko tarkoitus nousta aamulla nimenomaan runoilemaan?

En tiedä, mihin aikaan antiikin roomalaisten runosuonet parhaiten pulppusivat, mutta minun kannattaa sijoittaa virkeää ajattelua vaativat työt paljon myöhemmäksi kuin aamuruskon aikaan. Suunnilleen klo 12-13 aikaan aivoni ovat tavallisesti niin hereillä, että kannattaa aloittaa ristikon laatiminen. Aikaisin aamulla siitä ei tule yhtään mitään eikä myöhään illallakaan, vaikka saatan silloin tuntea itseni hyvinkin pirteäksi. Olen kerran laatinut ristikon yöllä, mutta seuraavana päivänä siitä piti tehdä aika paljon uudestaan, koska ainakin parissa kohdassa oli sama sana kahdesti. Totesin, että aivot eivät sittenkään olleet tarpeeksi hereillä, vaikka minusta tuntui siltä. Monta vihjettä olen kyllä keksinyt yöllä ja sitä varten minulla on sängyn vieressä kynä ja lehtiö. Ei onneksi ole käynyt niin kuin eräälle yöllisten ideoiden keksijälle kuulemma kävi. Hän ei koskaan muistanut niitä enää aamulla ja varasi sen vuoksi kynän ja paperia sängyn viereen. Aamulla hän katsoi uteliaana, mitä aivot olivat yöllä tuottaneet. Paperissa luki ”HIENO IDEA!!!” ja kolme huutomerkkiä, mutta mitään muuta siinä ei sitten lukenutkaan.

Tähän yhteyteen sopii myös vinkki niille, jotka ristikoitani ratkoessaan juuttuvat kiinni johonkin kohtaan. Pidän sananlaskuista, lentävistä lauseista ja muista sanonnoista, ja löydän niistä paljon aineksia ristikoiden vihjeisiin. Jos joskus jokin vihje ei tunnu aukeavan, ratkaisu saattaa löytyä miettimällä, esiintyykö tämä jossain sanonnassa tai lentävässä lauseessa.

Olen edelleen käynyt työväenopistossa latinantunneilla ja ihmeekseni huomannut, että kielioppi, joka etukäteen tuntui suurimmalta kannolta kaskessa, ei olekaan ylivoimaista. Kyllä se perusteellista miettimistä vaatii, niin että keskustelemisesta ei varmasti tulisi yhtään mitään, mutta onneksi siihen puuhaan joutumisesta ei ole vaaraa, ellei keksitä aikakonetta, jolla voi matkustaa antiikin Roomaan tai edes keskiaikaiseen luostariin. Ihan suomeksikin ajatteluni on joskus niin hidasta, ettei tunnettu hämäläiskasku tunnu yhtään liioittelulta. Eräs hämäläisisäntä lähti poikansa kanssa talvella metsätöihin. Kun he ajoivat tukkireellä portista, poika huomasi tien vieressä jäniksen jäljet ja sanoi:
– Tosta on menny jänis.
Kun he tulivat illalla takaisin, isä sanoi:
– Niin näkyy menneen.

Eräässä televisio-ohjelmassa testattiin jotakuta, oliko hänellä mahdollisesti dementia, ja yksi kysymys oli:
– Kuka on nyt pääministerinä?
Ajattelin että kauhistus sentään, en minä osaisi vastata tuohon. Presidentti on Sauli Niinistö, mutta muita poliitikkoja on sellainen lauma, etten millään muista kuka heistä on kuka. Opettelin sitten varta vasten, että pääministeri on Jyrki Katainen, mutta en takaa kuinka kauan se tieto päässäni pysyy. Suunnittelin vippakonstia, että voisinkohan politiikan sijasta tarjoutua selittämään testaajalle, minkälainen on latinan vokatiivi ja miten sitä käytetään, tai mitä ovat plurale tantum -sanat. Ne ovat monikkomuotoisia, mutta suomennetaan usein yksiköllä, kuten esimerkiksi litterae, kirjallisuus. Tämä sana on siis juuri päinvastoin kuin suomessa, tuskin kelpaisi jos ristikkoa laatiessani laittaisin sinne KIRJALLISUUDET. Ainakin itse kokisin selvänä virheenä laittaa monikkoon sanan joka ei käytännössä voi olla sellainen, vaikka siitä monikkomuodon pystyykin vääntämään.

Olen nyt käynyt latinantunneilla runsaan kuukauden. Minulta menee puolisen tuntia yhden lyhyen lauseen kääntämiseen, joten koulussa olisin sellaisella vauhdilla tippunut auttamattomasti kärryiltä, mutta työväenopiston alkeiskurssi on vain kerran viikossa eikä ole mitään muita läksyjä luettavana, joten toistaiseksi olen pysynyt ihan kelvollisesti mukana.

Latinan kääntäminen tuntuu hyvin samantapaiselta kuin ristikon ratkominen. Lause pitää ikään kuin koota palasista ja jokaisen sanan lisäksi ajatella pitääkö sen olla nominatiivi vai akkusatiivi, yksikkö vai monikko, mikä persoonamuoto, ja muistaa myös taivuttaa adjektiivit eikä läiskäistä niitä mukaan sellaisenaan. Lauseenjäsenistäkin täytyy olla ainakin jonkin verran kärryillä, joten voitte arvata että eläkemuorin aivot natisevat kuuluvasti! Useimmiten pitkä miettiminen ja kieliopin plaraaminen vie kuitenkin oikeaan tulokseen, joten ilmeisesti alan päästä kärryille systeemistä. Jos saa kaikki yksityiskohdat selväksi ja paikoilleen, tunne on sama kuin silloin, kun saa ristikon täyteen, varsinkin jos sitä on joutunut tosissaan miettimään. Hiukan kyllä kauhistuttaa, mitä tapahtuu sitten kun mukaan tulevat kaikki sijamuodot (tämän viikon tunnilla on luvassa genetiivi) ja verbien kaikki aikamuodot, mutta ehkä niistä vähän kerrallaan selviää. Yksi helppo ominaisuus latinankielessä on: sanajärjestyksellä ei ole suurtakaan väliä.

Alan tottua olemaan eläkkeellä, ainakaan en enää hämmästy tilannetta joka päivä niin kuin aluksi. Kerran en tosin tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Menin eläkeläisten raamattupiiriin ja sanoin siellä eräälle puolitutulle:
– Minäkin tulin nyt tänne, kun olen kesäkuusta saakka ollut eläkkeellä.
Hän vastasi:
– Ai, minä luulin että olet ollut eläkkeellä jo kauan!
Olisi houkuttelevaa selittää, että hän kai sekoitti minut johonkin toiseen, mutta tosiasia on että minulta on kysytty jo ainakin vuoden ajan sellaisissa paikoissa, missä eläkeläiset saavat alennusta, olenko jo eläkkeellä. On kai sitten uskottava, että se näkyy päältä.

Ristikoiden lisäksi olen aloittanut toisenkin aivojumpan, menin työväenopistoon latinan alkeiskurssille. Latinaa tulee vastaan monessa paikassa, historian lentävissä lauseissa ja lääkärien lausunnoissa ja radiossa on latinankielisiä uutisia jotka kuulostavat kiinnostavilta, kun niitä melkein ymmärtää englannin ja muiden koulussa opittujen kielien perusteella, mutta ei kuitenkaan ihan. En tosin usko, että pystyn koskaan saamaan aikaan latinankielistä lausetta jossa kielioppi olisi oikein, kun kouluaikana sekaannuin saksan kielioppiin aivan täysin, niin että lauseen jokaisessa sanassa saattoi olla jokin kielioppivirhe. Osasin kyllä sanarämpsyt an, auf, hinter, in, neben, über ja niin edespäin, mutta minulle ei koskaan selvinnyt miten niitä olisi pitänyt soveltaa käytäntöön. Ei kuitenkaan ole väliä pystynkö itse tuottamaan yhtään latinaa, haluaisin vain oppia ymmärtämään sitä hiukan. Lupaan kuitenkin, etten edellytä ristikon ratkojilta latinantaitoa, kun nyt jo varon laittamasta mukaan englannin sanoja jotain airmailia tai vastaavaa lukuunottamatta.

Nyt kun olen eläkkeellä, olen pitkästä aikaa ehtinyt myös ratkoa ristikoita enkä pelkästään laatia. Laatimistakaan en ole kokonaan jättänyt, joten Pelikaaniin on edelleen tulossa myös minun ristikoitani, kenelle se sitten lienee hyvä ja kenelle huono uutinen.

Olen ratkonut vanhoja Sanaseppo-lehtiä, joihin en ehtinyt niiden ilmestyessä paneutua. Niiden ratkaisut on julkaistu jo aikoja sitten, joten voin yhtä hyvin kertoa tässä joitakin kohtia, joissa mielikuvitus lähti hiukan harhateille. Eräs vihje oli ”Läiskii yksinään” ja vastauksessa oli pitkän aikaa pelkkä loppu, joka näytti olevan PESURI. Kyllähän pesukoneesta kuuluu välillä loisketta, joten ratkaisu tuntui loogiselta siihen asti. Sitten kun sanan alkupuoli rupesi hahmottumaan, tulos kuulosti aika omituiselta: PASIANSSIPESURI. Höh, mikä tällainen voi olla, onko sellainen kodinkone todella olemassa? Joku robotti-imurin tapainen ehkä? Sitten välähti että viimeinen S oli väärin ja tilalla pitäisi olla L, ja PASIANSSIPELURI läiskii kortteja eikä pesuvettä.

Samassa ristikossa oli kuva, joka näytti minusta matalalta tehdasrakennukselta, jonka yhdestä kulmasta törrötti pitkä savupiippu. Mietin pitkän aikaa jotain sopivaa tehdasta, mutta sitten selvisi että kuvassa olikin MODEEMI.

Jossain muussa ristikossa oli vihjeenä ”ohjaajalla”. Rupesin miettimään mitä elokuvan ohjaajalla voisi olla: Synopsis, käsikirjoitus vai mitä? Vasta kun olin saanut aika monta kirjainta muista sanoista. ratkaisuksi selvisi SUITSET. Kysymys olikin hevosen ohjaajasta eikä elokuvan.

Näissä kohdissa menin siis lankaan, en tiedä olenko itse onnistunut hämäämään ketään yhtä hyvin. Helpossa ristikossa ei ole tarkoituskaan hämätä, vaan nimenomaan ohjata vihjeellä oikeaan suuntaan, mutta vaikeissa saa ja pitääkin yrittää harhauttaa. Oikeastaan keskitasoinen on hankalin laatia juuri tämän vuoksi, kun ei saisi laittaa kaikkein yksinkertaisinta vihjettä, mutta ei myöskään johtaa liian kauas harhaan.

Ihmisen muisti toimii kummallisesti siinä, mitä se tallentaa ja mitä ei. Ratkoin hiljattain ristikkoa, jossa yhtenä vihjeenä oli TANNER. Mietin, että se oli ehkä jonkun sukunimi ja yritin muistella, mikä etunimi siihen sopisi. Jokseenkin välittömästi mieleeni tuli TUUKKA, joka ei tosin sopinut pituutensa puolesta, mutta kun en heti keksinyt parempaakaan ehdotusta, tämä Tuukka Tanner jäi mieleeni pyörimään ja jonkin ajan kuluttua muistin, kuka hän oli: sen niminen poika esitti päähenkilöä vuonna 1961 valmistuneessa elokuvassa Pikku Pietarin piha. Miksi tämä nimi oli jäänyt mieleeni vuosikymmenien takaa, vaikka valtavasti tärkeämpiä asioita oli unohtunut? Pidin kyllä elokuvasta, mutta minulle oli täysin yhdentekevää, minkä niminen poika Pietaria näytteli, enkä ole edes nähnyt koko filmiä pitkään aikaan.

Vielä hullumpaa on se, kun kuuluisuuksien nimiä tarttuu päähäni sellaisiltakin ajoilta, joita en edes ole elänyt. Luen mielelläni muistelmia ja elämäkertoja ja muistan niistä henkilöitä, jotka olivat tunnettuja ehkä 1920–1930-luvun Helsingissä, mutta joita kukaan muu kuin historian harrastaja ei enää tunnista. Saan laatiessani varoa koko ajan, etten laita vihjeeksi jotain aivan tutulta kuulostavaa, ennen kuin otan selvää, kuinka kauas historiaan hänen kuuluisuutensa on jo jäänyt. Näillä eväillä muistin jopa hevosen nimen, jota joku kerran Sanaseppo-lehdessä ihmetteli. Häneltä oli ristikkoa ratkoessaan jäänyt keksimättä ”Elsa Hästeskon hevonen”, koska siinä oli piilokirjain eikä sitä siis voinut saada selville muiden sanojen avulla. Kun luin tämän, mieleeni nousi välittömästi 1930-luvun kirjamainos, johon olin Saima Harmajan elämäkertaa lukiessani törmännyt. Saima Harmajan Huhtikuun lisäksi siinä oli muiden samaan aikaan ilmestyneiden uutuuskirjojen selostuksia, ja yksi niistä oli: ”Elsa Hästesko: TEMU. Hevosromaani.” Nyt siis tiedätte mikä Elsa Hästeskon hevosen nimi oli, jos jossain ristikossa sitä kysytään!

Sitten taas muisti pelaa toisissa asioissa aivan onnettoman huonosti. Pankkikortin nelinumeroisen tunnusluvun jouduin pänttäämään päähäni kauhealla vaivalla ja puhelinnumeroita on turha yrittääkään, onneksi ne saa nykyään niin kätevästi talteen kännykkään. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että olen aina ollut onnettoman huono matematiikassa enkä pysty edes ratkomaan sudokuja, vaikka niissä ei edes varsinaisesti tarvitse laskea mitään. Kummallisempaa on, että muistan Tuukka Tannerin vuodelta 1961, mutta useimmat nykyiset näyttelijät ovat minulle aivan nimettömiä, paitsi ehkä Sean Penn, joka kuuluu ristikoiden vakiokalustoon. Suosikkiohjelmiani televisiossa ovat englantilaiset sarjat, mutta niidenkään näyttelijöiden nimiä en muista, vaan tunnistan henkilöt ”Tuo oli Cranfordin postineidissä sen kivityömiehen vaimo”, ”Tuo oli Kyläsairaalan ylihoitaja”, ”Tuo oli varmaankin siinä kätilösarjassa jonkun lapsen isä” ja tähän tyyliin. Edes Sydämen asialla -sarjasta en muista kaikkien päähenkilöiden nimiä, vaikka näen ne viisi kertaa viikossa. Kun olisi jokin keino deletoida muistista tarpeettomat jutut, kuten 1930-luvun hevoset, niin ehkä mahtuisi jotain tärkeämpää tai edes nykyaikaisempaa tilalle.

Aika paljon laadintojani on näköjään ollut varastossa, koska Pelikaani-lehdistä ei lainkaan huomaa että olen lomaillut perusteellisemmin kuin vuosikausiin. Olihan tosin vuonna 2008 aika pitkä sairausloma kun minulle laitettiin molempiin lonkkiin tekonivelet, mutta oikeaa kesälomaa ei ole ollut pitkään aikaan. Eläke on riittänyt paremmin kuin etukäteen luulin, eihän se ole suuri mutta en ole suuriin tuloihin tottunutkaan. Hauskinta on ollut se, ettei ole tarvinnut ihmetellä miten saisi kesähelteessä piirretyksi ristikon (tai mitä tahansa) puhtaaksi ilman että hikinen käsi suttaa tai rypistää paperin. Kaikilla piirtäjillä ei tätä ongelmaa olekaan, koska monet tekevät ristikot nykyään tietokoneella, ja saahan sillä hyvin siistiä jälkeä, mutta minusta on kuitenkin vielä vanhanaikainen käsityö tuntunut enemmän omalta.

Pääkuvan omakätinen piirtäminen on toisaalta helppoa, mutta toisaalta vaikeaa. Ei tarvitse etsiä sopivaa kuvaa mistään, vaan piirtää sen mikä kulloinkin parhaiten sopii kuvitukseksi, mutta jotain rajoituksia tässäkin on. Autojen ja muiden koneiden piirtäminen on minusta hirveän vaikeaa, kun en ole tarpeeksi selvillä yksityiskohdista. En ole koskaan edes oppinut tuntemaan automerkkejä jotain kuplavolkkaria tai rättisitikkaa lukuunottamatta, joten yritän parhaani mukaan välttää auton piirtämistä, tai piirtää sen hyvin kaukaa nähtynä jonkinlaisella pilakuvan tyylillä, etteivät vikaan menneet yksityiskohdat haittaisi niin paljon. Toinen aihe, jonka yksityiskohtia en millään ole oppinut piirtämään, on sotilaspuku. Tämä hankaluus tuli vastaan jo lapsena, kun sisareni ja minä päätimme tehdä itsellemme pelikortit. Piirsimme kaikki sotilaat Yhdysvaltojen pohjoisvaltioiden univormuissa, jotka olivat meille tuttuja television Rin Tin Tin –sarjafilmistä. Tuskin niissäkään kaikki yksityiskohdat menivät oikein, mutta olimme kuitenkin nähneet niitä enemmän kuin suomalaisia sotilaspukuja. Elettiin1960-luvun alkua, joten sota-ajasta oli jo kauan, eikä Tampere ole varuskuntakaupunki. Sotilas oli niin harvinainen näky, että malli piti etsiä villistä lännestä. Kummaa realistisuuden tavoittelua oikeastaan, kun ajattelee että eiväthän tavallisen korttipakan sotilaat missään sotilaspuvuissa esiinny, tai ehkä korkeintaan niin kaukaa historiasta haetuissa, ettei niitä enää tunnista. Realistisuutta tavoitellen, tai ehkä sittenkin enemmän vitsinä, piirsimme vielä ruutuässään pelikorttileiman, joka siihen aikaan piti olla korttipakassa, kai osoittamassa että siitä oli maksettu vero tai mitähän byrokratiaa se oli, en muista enää tarkkaan.

Hahhaa, Eki sanoi että tämä blogi saa rönsyillä ristikoista mihin tahansa ja nyt se rönsyili pelikorttileimaan!

Olen nyt pari viikkoa totutellut olemaan eläkkeellä enkä oikein ole vielä tottunut. Puuhaa on kyllä helppo keksiä, käsitöitä ainakin on vaikka kuinka ja lyhyt matka kirjastoon, mutta mielen taustalla on koko ajan tunne että pitäisi oikeastaan ryhtyä johonkin varsinaiseen työhön. Sitten taas hämmästyn kun huomaan ettei tarvitsekaan, ei ainakaan tänään. Menee näköjään jonkin aikaa ennen kuin saan aivot ohjelmoiduksi uudestaan. Ehkä juttu on yksinkertaisempi niille jotka jäävät eläkkeelle jostakin normaalista työpaikasta, mutta minä olen vuodesta 1985 saakka tehnyt töitä kotona ja koti ja työpaikka ovat niin sekoittuneet toisiinsa, että eroa on vaikea tajuta.

Nyt kun aikaa riittää paremmin ristikoiden ratkomiseenkin eikä pelkkään laatimiseen, otin esille vuoden takaisen Sanaseppo-lehden, joka oli aikoinaan jäänyt ratkomatta. Yhdellä sivulla tapasin monta tuttua ristikkokuuluisuutta vihjeinä ja ratkaisuina, mukana olivat esimerkiksi Untamo Utrio, Elis Ask, Lois Lane ja Gunde Svan. Tämän ristikon laatija oli sentään selvinnyt ilman Tea Istaa, minä en ole siinä kovinkaan usein onnistunut.

Tietenkin ristikon laatija toivoo, että selviäisi mahdollisimman vähillä vakiokuuluisuuksilla, joille on usein vaikea keksiä muuta vihjettäkään kuin kaikkein ilmiselvin, mutta ei niille voi mitään, väkisin ainakin muutama tunkee mukaan. Kuuluisuudenkin laita on joskus vähän niin ja näin. Kerran äitini ratkoi ristikkoa ja syntyi seuraava keskustelu:
Äiti: Kuka on Vendelkråka?
Minä: En minä vaan tiedä, en ole kuullutkaan.
Äiti: Tämä on sinun laatimasi ristikko!
Niinhän se olikin, ja totesin että olin löytänyt Ottar Vendelkråkan jostakin hakuteoksesta ja sitten unohtanut saman tien, niin että hän kuulosti ihan tuntemattomalta kuuluisuudelta.

Vielä hassumpi tapaus sattui kerran, kun laadinnassa oli viimeinen nurkka menossa ja kaikki olisi ollut muuten selvää, mutta yhdessä kohdassa oli kirjainyhdistelmä, joka ei mielestäni tarkoittanut mitään, ja tämä merkitsi sitä että muitakin sanoja pitäisi vielä muuttaa. Viimeinen nurkka on ainakin minusta laadinnan vaikein kohta ja usein siitä tulee myös huonoin, ilmeisesti ainakin tässä tapauksessa kävi niin. Katsoin ihan kurillani jostain hakuteoksesta tämän merkityksettömältä näyttävän kirjainyhdistelmän ja eikös se vain löytynytkin, se oli Kilimanjaron korkein huippu! Kuinkahan moni ratkoja sen mahtoi tietää, mutta ei siinä ainakaan ollut piilokirjaimia joten todennäköisesti he saivat kuitenkin ristikon ratkotuksi ja sitten ehkä manailivat laatijaa, joka sijoittaa tällaisia tuntemattomia paikannimiä ristikkoon. Ei minulla itsellänikään ole enää minkäänlaista muistikuvaa siitä, mikä se Kilimanjaron korkein huippu oli, joten en tunnistaisi sitä jos se tulisi jossain muussa ristikossa vastaan.

Aloitin laadintaurani jokseenkin tavallisilla ristikoilla, joissa pääkuvasta lähti milloin paremmin ja milloin huonommin keksitty sana tai lause. Kuitenkin minusta oli kiinnostavaa kokeilla välillä jotain erikoisempaa, kuten kaikki aakkosten kirjaimet sisältävää ristikkoa. Jossain vaiheessa sitten keksin yhdyssanateeman, jota käytin kauan. Silloin pääkuvassa oli piirrettynä yhdyssanan alku- tai loppuosa ja pitkin ristikkoa oli sijoitettu mahdollisimman paljon sanoja, jotka sopivat toiseksi puolikkaaksi. Suomen kielessä olisi kai riittänyt yhdyssanoja vielä kauan, ellei loputtomiin, mutta aloin laajentaa ideaa ja kehitin monta erilaista tapaa, miten pääkuva ja väritetyille riveille tulevat sanat liittyvät toisiinsa. Joskus olen miettinyt, onko niitä jo niin monta erilaista, että ratkojalta saattaa asiayhteys jäädä keksimättä. Siksi kuvailen tässä tavallisimmat yhdistelmät, joita olen aikojen kuluessa käyttänyt. Esimerkit ovat blogia varten keksittyjä eivätkä paljasta minkään todellisen ristikon ratkaisua.

Sanat löytyvät kuvasta. Tätä olen käyttänyt erityisesti helpoissa ristikoissa paljon. Silloin aloitan luonnostelemalla pääkuvan, jossa on riittävästi yksityiskohtia, niin että niistä saa ristikkoon vähintään 6-7 sanaa, mielellään enemmän. Laatimisen edetessä saatan lisätä tai poistaa kuvan yksityiskohtia sen mukaan, mitä sanoja saan ristikkoon sijoitetuksi.

Yhteinen tekijä. Tässä ristikon lähtökohtana on usein lause ”Jokin mikä on tai voi olla xxx”. Xxx:n paikalle voin sijoittaa värin, materiaalin, käyttötarkoituksen tai minkä tahansa ominaisuuden. Yhteistä saattaa olla myös jonkin tekeminen. Jos pääkuvassa auto ajaisi pitkin tietä, se voisi myös KULKEA, EDETÄ, MATKATA ja HURISTAA.

Tavalla tai toisella (johonkin) liittyviä. Hattuun liittyviä vastaussanoja saattaisivat olla vaikkapa NOSTO (hatunnosto), HUOPA (huopahattu), KAUPPA (hattukauppa), SILINTERI ja JÄÄT (sanonnasta ”Jäitä hattuun!”)

Sanaparit. Joissakin ristikoissa väritettyjen rivien sanat liittyvät parittain toisiinsa. Sanaparien yhdistäminen saattaa olla ylimääräinen vaikeus, mutta toisaalta se voi helpottaa ratkomista. Jos ristikon aiheena olisivat Aku Ankan henkilöt, PELLEn keksiminen merkitsisi, että jokin muu väritetty sana on PELOTON.

Kaikki mahdollisuudet eivät suinkaan ole tässä, ja vaikka tänään olisivatkin, saattaisin huomenna keksiä jonkin uuden. Ehkä tämä kuitenkin hiukan selvitti asiaa niille, joille väritettyjen rivien salaisuus on jäänyt hämäräksi.

Kai tässä täytyy ensiksi esitellä itseni. Laiskuus on hyvä lahja kun sitä osaa oikein käyttää, joten toistan esittelyn, jonka kirjoitin viime vuonna Suomen Kuvalehden ristikkosivulle:
– Olen ammatiltani graafikko ja olen tehnyt paljon lasten väritys- ja askartelukirjoja. Niistä suurin osa on julkaistu ilman tekijän nimeä, joten kuuluisuutta ei ole tullut, milloin leveämpi ja milloin kapeampi leipä kylläkin. Saattaa johtua ammatista, että laatimieni ristikoiden vihjeissä ja pääkuvissa on usein lapsia, koiria ja kissoja. Lapset ovat tosin olemassa vain kuvituksina eikä koiria ja kissojakaan ole huushollissani konkreettisesti. Harrastan käsitöitä ja historiaa, joista ainakin jälkimmäisen vaikutus näkyy ristikoissakin.

Tätä tekstiä kirjoittaessani eläkeikä jo häämötti horisontissa, nyt se on todellisuutta. Eläkepäätös on tullut, 1.6.2013 jäin virallisesti eläkkeelle, mutta aion jatkaa ristikoiden laadintaa siinä määrin kuin siihen tarjoutuu käytännön mahdollisuuksia. En itsekään vielä tiedä tämän tarkemmin, aika näyttää.