Olen edelleen käynyt työväenopistossa latinantunneilla ja ihmeekseni huomannut, että kielioppi, joka etukäteen tuntui suurimmalta kannolta kaskessa, ei olekaan ylivoimaista. Kyllä se perusteellista miettimistä vaatii, niin että keskustelemisesta ei varmasti tulisi yhtään mitään, mutta onneksi siihen puuhaan joutumisesta ei ole vaaraa, ellei keksitä aikakonetta, jolla voi matkustaa antiikin Roomaan tai edes keskiaikaiseen luostariin. Ihan suomeksikin ajatteluni on joskus niin hidasta, ettei tunnettu hämäläiskasku tunnu yhtään liioittelulta. Eräs hämäläisisäntä lähti poikansa kanssa talvella metsätöihin. Kun he ajoivat tukkireellä portista, poika huomasi tien vieressä jäniksen jäljet ja sanoi:
– Tosta on menny jänis.
Kun he tulivat illalla takaisin, isä sanoi:
– Niin näkyy menneen.

Eräässä televisio-ohjelmassa testattiin jotakuta, oliko hänellä mahdollisesti dementia, ja yksi kysymys oli:
– Kuka on nyt pääministerinä?
Ajattelin että kauhistus sentään, en minä osaisi vastata tuohon. Presidentti on Sauli Niinistö, mutta muita poliitikkoja on sellainen lauma, etten millään muista kuka heistä on kuka. Opettelin sitten varta vasten, että pääministeri on Jyrki Katainen, mutta en takaa kuinka kauan se tieto päässäni pysyy. Suunnittelin vippakonstia, että voisinkohan politiikan sijasta tarjoutua selittämään testaajalle, minkälainen on latinan vokatiivi ja miten sitä käytetään, tai mitä ovat plurale tantum -sanat. Ne ovat monikkomuotoisia, mutta suomennetaan usein yksiköllä, kuten esimerkiksi litterae, kirjallisuus. Tämä sana on siis juuri päinvastoin kuin suomessa, tuskin kelpaisi jos ristikkoa laatiessani laittaisin sinne KIRJALLISUUDET. Ainakin itse kokisin selvänä virheenä laittaa monikkoon sanan joka ei käytännössä voi olla sellainen, vaikka siitä monikkomuodon pystyykin vääntämään.