Uusimmat lehdet

Krypto Pelikaani

Krypto Pelikaani

Vuoden 2023 kuudes kryptopaketti sisältää mm. sokkokrypton, kolme teemaa, kaksi valintakryptoa, kryptopiiliksen, poikkiteloimen sekä paljon tässä mainitsemattomia erikoisuuksia ja myös runsaasti tavallisia kryptoja.

Passeli Pelikaani

Passeli Pelikaani

Tämä on väliinputoajien lehti, jollaista toista ei ole! Suomessa julkaistaan kovin vähän hyviä keskitasoisia ristikoita. Nyt niitä saa rutkasti! Lehden 20-sivuinen osio on vaikeudeltaan pääosin keskitason hujakoilla, nytkin kuitenkin mukana yksi helppo, yksi helpohko ja pari muita visaisempaa.

Lehden väliin on sijoitettu 16-sivuinen erikoistehtäväliite, jonka voi näppärästi irrottaa ja panna talteen vaikka odottamaan otollista aikaa. Mukana on kuvaristikoitakin, mm. piilokirjaimeton kuvaristikko ja sekaristikko.

Punainen Pelikaani

Punainen Pelikaani

Huhtikuun puolivälissä ilmestyneessä Punaisessa Pelikaanissa on jälleen vaikeusastejakauma yhdestä kolmeen tähteen eli loppupäässä Suomen keskimäärin visaisimmat ristikot. Visaisimmassa päässä ovat mm. Ilmo Juhani Liljeroos ja Heli Kärkkäinen päätösaukeamalla sekä Arto Kuivanen, Jari Keränen, Harto Hakonen, Tapio Lähteenmäki, Toni Pitkälä sekä Tuomas Holopainen ja Johanna Kurkela. Mukana piilosanakolmikossa uusi laatija Henrik Lahtinen, kaikki muut tutut erikoisuudet myös mukana.