Jokseenkin tasan vuosi edellisen laatijamenetyksen jälkeen tuli jälleen suruviesti, tällä kertaa Savonlinnasta. Pelikaaneissa yli 20-vuotisen uran tehnyt Aulikki Nenonen oli yllättäen menehtynyt 76-vuotiaana 19.4. Tänään Aulikki haudattiin. Minun olisi pitänyt olla paikalla, mutta puoli vuotta aiemmin varattu ulkomaanmatka esti sen. Minun aikani hyvästellä Aulikki hänen lähiomaistensa kanssa tulee vasta kesäkuussa. Samalla pääsen tutkimaan Aulikin arkistoja, joista varmasti löytyy vielä julkaisukelpoista materiaalia.

Yhteistyömme oli paljon pitempi kuin Pelikaanien aika. Aulikki tuli heti mukaan Sanaris Oy:n toimintaan vuoden 1986 alussa. Olimme tutustuneet Sanaseppojen perustamisen jälkeen 80-luvun alussa. Minä olin tuolloin Iisakin leirissä ja Aulikki Kolmiokirjassa. Rinnakkain meitä oli nähnyt Suomen Kuvalehdessä helmikuusta 1977 alkaen, kun molemmat laadimme sinne piilosanoja.

Sanarisin myötä Aulikki pääsi laajentamaan repertoaariaan piilosanoista ja kryptoista myös kuvaristikoihin. Kun Pelikaaneilla oli suunnitteilla lopulta toteuttamatta jäänyt ”Verkko Pelikaani” jo 90-luvun puolivälissä, Aulikin vastauspaperista löytyy seuraavia tietoja:

Koko nimi: Aulikki Kaarina Nenonen o.s. Eskelinen
Kotipaikka: Savonlinna
Syntymävuosi: 1937
Ristikkoharrastuksen alku: Kesällä 76 Suomen Kuvalehdessä ollut piilosanojen esittely oheistehtävineen sytytti kipinän
Ensimmäinen julkaistu ristikko: Piilosana Suomen Kuvalehdessä 1977
Julkaistujen ristikoiden määrä: Luultavasti lähelle 3 000 kpl
Ammatti: Ristikonlaatija
Harrasteet: Metsä ja luonto muutenkin, talvella lukeminen

Paperiin on liitetty tarralappu, jossa lukee: ”Koulutukseltani olen (mm.) perushoitaja (ent. apuhoitaja), mutta olen ollut siinä työssä noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen ryhdyin laatimaan piilosanoja.”

Moni ratkoja on kirjoittanut tuntevansa kuin olisi menettänyt läheisen ystävän. Aulikki olikin aina ystävällinen ja saattoi vastata ratkojille henkilökohtaisestikin. Tavatessa hän jätti itsestään hyvin rauhallisen kuvan, hän ei halunnut mitenkään tuoda itseään esille vaan vastaili aina hieman ujonoloisesti. Moni on sanonut, että Aulikki näytti 80-luvulla kuin nuorelta tytöltä eikä hän ulkoisesti tuntunut vanhenevan normaaliin tahtiin jatkossakaan, tämä siis pelkästään positiivisessa hengessä.

Kun Aulikki saavutti normaalin eläkeiän, sain häneltä viestin, jonka tässä toistan muistinvaraisesti: ”Jos ajattelet, että lopettaisin ristikoiden laadinnan, niin en sitä aio tehdä. Jatkan niin kauan kuin tehtävilläni on käyttöä ja itselläni riittää jaksamista ja motivaatiota.” Aulikilla noita riitti. Kun Krypto Pelikaani lisäsi ilmestymisiään vuoden 2014 alussa, Aulikki oli innolla mukana, olimmehan tuolloin tehneet tehtävät puoliksi jo liki 19 vuoden ajan ja hän aikoi selvitä myös lisätarpeesta. Aulikin kehittelemät erikoiskryptot kuten Poikkiteloin ja Kryptopiilosana olivat monissa kommenteissa lehden pidetyintä antia. Kuutosnumeroon olen ”joutunut” jatkamaan hänen töitään hänen hengessään. Lehti tulee hoidettua jatkossa tavalla tai toisella, yksityiskohtaisempia suunnitelmia ei vielä ole tehty, mutta Aulikin henki tulee aina lepäämään sen yllä.

Kun kuolinviesti tuli, se pani heti miettimään, miten Aulikin muistoa parhaiten vaalisi. Säikeen avaaminen ja asiasta siinä tiedottaminen sanaristikot.netissä oli ainoa välitön asia, jonka pystyin tekemään. Jatkossa olisi sitten vuorossa tämä blogi, Pelikaanien pääkirjoitukset sekä muistokirjoitukset mm. Suomen Kuvalehdessä ja Sanasepossa. Vuonna 1983, kun laatija Markku Nylundin vaimo soitti miehensä kuolleen vain 32-vuotiaana, velvollisuudekseni jäi soittaa kollegoille ja Iisakkiin tapahtuneesta, muuta nopeaa tiedotuskeinoa ei ollut. Olimme Markun kanssa läheiset, tapailimme niin, että lapsemme leikkivät keskenään ja itse pääsimme juttelemaan ristikoista ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Olisimme hyvinkin saattaneet perustaa vaikka yhdessä yrityksen, jos tämä tapailu ei niin äkkiä olisi katkennut lähes alkuunsa.

Markusta oli Iisakin pääkirjoituksen paikalla muistokirjoitus. Seuraavien vuosikymmenten aikana olen kovasti ihmetellyt, miten monet merkittävätkin laatijat poistuvat keskuudestamme ilman minkäänlaista mainintaa. Onko kuolema niin negatiivinen aihe, että se ei sovi ristikkolehteen? Usein laatijan tehtävät jatkuvat aikansa ja sitten vain katoavat lehden tai lehtien sivuilta. Vai ovatko ristikot jotenkin aliarvostettu asia, eivät lainkaan kunnollinen työ? Kun ensimmäisen suomenkielisen kuvaristikon laatinut Osmo Kaila kuoli, hänen nekrologissaan Helsingin Sanomissa puhuttiin vain šakista, ei lainkaan ristikoista, vaikka hän oli luonut Hesarissa ja eräissä aikakauslehdissä yhden Suomen merkittävimmistä ristikkourista.

Aulikki Nenosta jäävät meidän kollegojen ohella kaipaamaan hänelle erittäin läheinen perhe, puoliso Matti sekä lapset ja lapsenlapset. Vaikka me monet laatijat olemmekin omistautuneita työllemme, kyllä perhe aina menee kaiken edelle, niin myös Aulikilla, joka vietti läheistensä parissa paljon aikaa. Erityisen paljon perheessä arvostettiin musiikkia ja Aulikki oli siinä aktiivinen. Siihen palaan joskus myöhemmin.

Alla Einari Vuorelan runo, jonka lähetimme adressissa Aulikin hautajaisiin.

Jossain
kirkkauden maassa
kuljen.
Taakka harteita
ei paina,
se on poissa.
Kukkaportin
avaan
suljen.
Hengittelen ilmaa
kevyttä
kuin tuuli.
Joka puu
on ystäväni
hymyhuuli.
Itkenkö?
Enhän toki
ihanassa maassa.

Retretissä joskus 80-luvulla, vasemmalta Sakari, Eeva ja Erkki Vuokila sekä Aulikki ja Matti Nenonen.

Aulikki perheensä keskellä 60-vuotispäivänään vuonna 1997.