Nuorena tyttönä innostuin Turun Sanomien Extran ristikoista. Markku Mäkelän upea kuvitus ei varmastikaan ollut vähäisin syy kiinnostuksen heräämiseen. Varsinkin, kun kynä ei omassa kädessä tahdo millään totella ohjausta. Enpä niihin monta sanaa alussa osannut täyttää, mutta ei se minua lannistanut. Taidon (ja ristikkokirjallisuuden) karttuessa aloin ostella silloin tällöin ristikkolehtien irtonumeroita. Upeat värit saivat usein valinnan osumaan Pelikaaneihin. Punainen Pelikaani osoittautui tosin vaikeustasoltaan ylivoimaisen vaikeaksi, hyvä kun puoliväliin asti jotenkin selvisin.

Aikuisiällä löysin vaikeat ristikot uudelleen, kun Suomen Kuvalehti alkoi viikoittain tipahdella postiluukusta. Kun sinnikkäällä yrittämisellä alkoivat sen kolmitähtisetkin ratketa, jopa viimeistä kirjainta myöten, palasin kaupan lehtihyllylle ja rohkenin taas ostaa ”pahis” Pelikaanin. Ja kuinkas kävikään, ei jäänyt lehden vaikeimmistakaan tehtävistä paljoa puuttumaan. Tilaukseen sekin sitten meni, ettei tarvitse irtonumeroa metsästää.

Muutaman haparoivan askeleen olen ottanut laadinnankin suuntaan, mutta onko siihen joskus aikaa ja voimavaroja ihan kunnolla paneutua, se jää nähtäväksi.

Pelikaani-fani, Riihikoski