Krypton ratkontani sokkona

Edessäni on kryptinen pulma ratkottavaksi. Vaikka kuvallinenkin vihje on
annettu, jätän sen huomioimatta ja yritän ratkoa tehtävää sokkona. Usein se vie
enemmän aikaa, erityisesti alkuun pääseminen, mutta lopputulos on yleensä
antoisampi.

Silmäiltyäni sanojen rakennetta saan jo jotain vihiä paristakin numerosta,
jotka saattavat olla vokaaleja. Sovittaessani muutamaa paikalleen saankin täkyn
mahdollisesta seuraavasta konsonantista. Jos en näin pääse alkuun, tarkkailen
usein sanojen loppuja.

Kirjaimen löydyttyä en niinkään aloita kirjaimen kopiointia kaikkiin sen
ruutuihin, vaan usein siirryn jo seuraavan kirjaimen etsintään. Mekaaninen
kopiointi on tylsää. Joskus seuraavista kirjaimista saa vihiä jo ratkenneen
sanan lähistöltä, toisinaan taas sitä joutuu etsimään kauempaa.

Kohta onkin jo jopa enemmän kirjaimia ratkennut, mitä kuvavihjeen avulla olisi
saanut auki. Tehtävä helpottuu entisestään. Jatkan sanojen rakenteen tutkimista
pitäessäni samalla mielessä suomen kielen tarjoamia käytössä olevia
kirjainyhdistelmiä.

Niin kuin usein, vierasperäisemmät konsonantit jää viimeisten joukkoon, mutta
ainahan näin ei ole. Tällä kertaa kuitenkin kävi taas niin. Pelikaanin
kansiteksteissä kehutaan lehden käyttävän hyvien kryptojen filosofiaa, jonka
ansiosta ei jää arvailujen varaan vierasperäisemmätkään kirjaimet. Kiitos se,
että jokaista kirjainta löytyy vähintään kaksin kappalein joka tehtävästä.

Taas tuli yksi krypto ratkotuksi  sokkona lähdöstä maaliin! 

Jere,Turku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>