Aloin seurustelemaan kihlattuni kanssa neljä vuotta sitten. Asuimme seurustelumme alkuvuodet eri paikkakunnilla. Näimme vain viikonloppuisin. Soittelimme pitkiä puheluita joka päivä. Saatoimme helposti jutella kaksi tuntia putkeen, vaikka asiaa ei olisi ollut kuin vartiksi.

Poikaystäväni kertoi, että oli aloittanut Mustan Pelikaanin ratkomisen jo nuorena poikana, vuonna 1994. Omat ristikkoratkontani olivat lähinnä sanomalehdistä löytyviä ristikoita. Mutta olin kuitenkin kiinnostunut sudokuista ja ristikoista.

Pitkien puheluidemme aikana poikaystäväni usein kertoi vaikeita ongelmakohtia, joita ei ollut saanut ratkottua, harvoin kuitenkaan osasin auttaa. Kerran puolisoni kuitenkin manaili, että olisi yksi sana, jota hän ei millään keksi. Hän kertoi taas toiveikkaana vihjeen ja sanassa jo valmiina olevat kirjaimet. Vihjettä en enää muista, mutta se liittyi jotenkin käsitöiden tekoon. Itse kovana neulojana osasin kertoa, että vastaus oli “mohair”. Kultani ei voinut uskoa todeksi, että todella tiesin sanan ja kiitteli moneen kertaan.

Nykyään asumme jo yhdessä, ohi ovat maratonpuhelut. Mutta ristikoita ratkomme edelleen yhteistyössä. Olemme molemmat kehittyneet ratkojina. Itse siirryin Passelin tilaajaksi ja kultani ratkoo jo Punaista Pelikaania. Hän auttaa minua usein vaikeissa kohdissa. En esimerkiksi koskaan muista, kumpi on vuoristo, Ural vai Aral. Kysyn silti usein, josko hänellä olisi mohairin kaltaisia todella pahoja sanoja, joissa voisin auttaa.

Aliisa, Porvoo