Mamban laulun nimi antanee aika suoran vinkin siitä, mistä nyt on puhe. Ristikoissa julkaistaan valtavat määrät valokuvia ja niillä on monta tapaa päätyä sinne. Tarina tulee polveilemaan aika lailla, sillä sitä ei mitenkään voi kertoa kronologisesti.

Kun aloin laatia lehtiin 70-luvun alussa, kuvia varastettiin aika paljon sekalaisista julkaisuista sen enempää lupaa pyytämättä. Aika pian kuitenkin tajuttiin, että näin ei laajasti voi tehdä. Esim. Suosikkiin tuli lasku YV-lehdestä, josta olin napannut Gary Glitterin kuvan suoraan pääkuvaksi. Ainoat luvalliset kuvat oli mahdollista hankkia yli 25 vuotta vanhoista julkaisuista, koska ne olivat jo vapaata riistaa. Tämä laki muuttui myöhemmin ja nykyisin se ei enää päde noin lyhyellä aikavälillä. Kyllä edelleen käytetään siellä täällä toisten valokuvia, nykyisin myös netistä kaapattuja, mutta yhä enemmän on olemassa ilmaisia kuvapankkeja, joita kuka tahansa voi käyttää.

Takaisin 70-luvun alkuun. Aloin hiljakseen valokuvata itsekin. Sain isältä käyttööni rapakon takaa tuodun järjestelmäkameran, laadukkaan ilman sen kummempia hienouksia. Opin kyllä valokuvauksen perussäännöt jostakin, mutta varsinaisena valokuvaajana en pidä itseäni vieläkään. Mitä parempi automatiikka kamerassa on, sen mieluummin sitä nykyisin käytän eli noita kuvauksen perusoppeja ei nykyisin enää juuri tarvitse muistella.

Tuolloin ristikot olivat mustavalkoisia ja kuvatkin kannatti ottaa sellaisina, toki värillistäkin kuvaa oli mahdollista käyttää, jos se toimi mustavalkoisena. Rupesin ottamaan kuvia ristikoita varten ihan kotiympäristössä ja tietenkin aina ulkomaailmassa liikkuessa. En ottanut vain yksittäisiä kuvia vaan suunnittelin myös sarjakuvamaisia kuvasarjoja, usein vitsin sisältäviä tai muuten vain humoristisia tilanteita. Ensimmäisten vuosien ristikkoni syntyivätkin pitkälti niiden pohjalta.

 

 

Kun mustavalkokuvaus alkoi yhä enemmän yleisesti ottaen muuttua värikuvaukseksi, minulla oli onni löytää ihan kotinurkilta liike, jossa kehitettiin itse kuvat. Käsin tehdyt voittivat kevyesti useimpien liikkeiden käyttämät automaattilaitteet. Joitakin takaiskuja tässä asiassa on tapahtunut vuosien varrella, esim. Kosin saarella otetut filmit kehitettiin väärin ja kaikki olivat aivat epäselviä. Joskus oli toki vika myös kuvaajassa.

Vuosien varrella olen omistanut suuren määrän kameroita. Joskus on ollut kolme-neljäkin kameraa käytössä samaan aikaan. Useimpien kanssa on saanut hyviä kuvia helpoissa olosuhteissa, mutta jos haluaisi kuvia kaukaa tai vaikka konserttitilanteesta, silloin on mennyt monta kertaa kuvaus aivan pieleenkin. Joskus olen valinnut kameran aika sattumanvaraisesti, joskus pyytänyt tietynlaista, esim. muutama vuosi sitten pyysin sellaista, jolla saa kaukaakin tarkkoja kuvia ja sellaisen kameran sainkin.

 

 

Kun värikuvaus yleistyi, aloin ottaa rinnan mustavalkoisia kuvia ja dioja. Dioja minulla on edelleen rullakaupalla käyttämättöminä, sillä vuonna 2001 astui elämääni digitaalikuvaus. Viimeiset diat jäivät kokonaan käyttämättä, koska niiden käytöstä tuli suhteessa niin paljon hankalampaa. Nyt on ollut pitkään tarkoitus muuttaa nuo diat digitaalisiksi. Digitaalikuvaus teki jo tuolloin kuvauksen edullisemmaksi ja hinnat ovat laskeneet edelleen. Toukokuussa 2001 minulla oli Sardiniassa kaksi digikameraa, taskokokoinen ja normaali, mutta muistikorteille mahtui vain 128 megaa kuvia. Viikon matkalla piti siis tarkkaan harkita, mitä kuvia säästää kortilla. Vuonna 2004 ostin Gibraltarilla ekan gigan kokoisen kortin yli sadalla eurolla, mutta kamerani ei osannut lukea sitä kunnolla. Silti kuvat onnistuivat, mutta kortti hajosi pian. Laitteet ja tarvikkeet eivät kulkeneet käsi kädessä. Nykyisin on normaalia käyttää 8 tai jopa 16 gigan korttia ja niihin kuvia sitten mahtuukin.

Digikuvia minulla löytyy nyt satoja tuhansia jotenkin loogisesti koneelle järjestettynä, mutta niiden löytäminen on pääosin omasta muistista kiinni. Viimeksi yritin etsiä kuvaa aiheesta ”teräaseet”, mutta etsittyäni jonkin aikaa sieltä täältä päätin ottaa uuden kuvan, jostakin syystä muisti ei vienyt minua onnistuneesti sellaisen valmiin äärelle. Omien kuvien ohella koneellani on myös muiden kuvia. Sanaris Oy:n ristikoiden merkittävin kuva-avustaja on australialainen Joseph Dean, jonka lähettämissä valikoimissa on ollut aivan huikeita kuvia.

Itselläkin on paljon hyviä muistoja hetkistä, jolloin on saanut mieltä hykerryttäviä kuvia – tai ainakin uskoo saaneensa, varmistushan tulee vasta, kun näkee otoksen kuvana tai päätteeltä. Toscanassa viime toukokuussa olin kahtena ensimmäisenä päivänä ottanut muutamia tosi hyviä kuvia, mutta silloin käyttämäni kortti meni epäkuntoon. En ole vielä ehtinyt selvittää, saako ne kuvat sieltä kortilta vielä talteen ja mitä se maksaa, kannattaako maksaa isoa summaa. Olisi pitänyt siirtää ne kuvat ajoissa kannettavalle koneelle.

Ulkomaanmatkani tai muissa mielenkiintoisissa paikoissa käymiset ovat hyvin erikoisia verrattuna normaalimatkailijaan. Jään yleensä jatkuvasti vaimostani tai porukastani jälkeen, kun näpsin kuvia sieltä täältä. Parhailta matkoilta on tuomisina tuhansia kuvia. Osa kuvista on yleiskuvia, jotka voisivat olla missä vain otettuja, jotkut taas kyseisen kohteen tunnistettavia paikkoja. Näitä kuvia jaan myös laatijoille, joista useimmat ottavat myös itse kuvia.

Yksi ristikkokuvien lähde ovat toimitukset itse ja Sanaris Oy:n tapauksessa erityisesti Hesarin/Iltiksen kuvatoimitus. Ilta-Sanomissa on omia kuviammekin, mutta monessa tapauksessa tilaamme kuvia kuvatoimitukselta. Sieltähän löytyy melkein mitä vain. Monestakin syystä lukuisiin erikoislehtiin otetaan kuvat tilaajalta, jotta ne istuvat lehteen. Kuvausreissuilla tulee eteen tilanteita, joissa saa kuvan johonkin erikoislehteen. Esimerkiksi Metsästys ja Kalastus on saanut pääkuvia ympäri maailmaa. Myös tunnettujen ihmisten kuvaus konserteissa, kirjamessuilla ym. on tuottanut ison valikoiman julkkiskuvia omiinkin arkistoihin.

Valokuvaus on minulla kausittaista. Joskus kamera on aina mukana, joskus se unohtuu kaappiin viikoksi tai pitemmäksikin aikaa. Jos talvella otan kuvan, se monissa tapauksissa tulee käyttöön vasta seuraavina talvina. Usein kuva menee käyttöön saman tien. Jonkun ulkomaanmatkan kuvia käyttää heti ja sitten ne saattavat jäädä pitkäksi aikaa unholaan ja muistuvat taas myöhemmin ja niitä tulee lisää ristikoihin.

Tällä hetkellä minulla on säännöllisessä käytössä vain yksi kamera, Canon G12. Sillä saa hyviä kuvia melkein missä tilanteessa tahansa pelkkää automatiikkaa käyttäen. Silti räpsin usein samasta tilanteesta jopa kymmeniä samankaltaisia kuvia, jotta ainakin yksi varmasti onnistuu. Tässä Canonissani on 5-kertainen optinen zoom ja 20-kertainen mekaaninen eli lähellekin voi päästä, mutta mekaanisella puolella ei tulos enää ole kovin laadukas. Tuo kamera on kohtuullisen kokoinen ja mahtuu melkein housuntaskuun.

Valokuvaus yleismaailmallisesti on jatkuvassa kuohumisvaiheessa. Nykyisin suuri osa ihmisistä ottaa kuvansa jollain monitoimilaitteella, joka on aina mukana. Sellaisilla saakin laadukkaita kuvia ja niitä pystytään panemaan nettiin tai lähettelemään kavereille saman tien. Konserteissa sadan näytöt ovat koko ajan koholla ja niillä tallennetaan myös liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Itselläni ei vielä moista vehjettä ole vaan simppeli puhelin, erillinen kamera ja sähköisiä yhteyksiä varten kannettava tietokone. Aika näyttää, miten kuvaan tulevaisuudessa.

Valokuvaukseen pätevät samat asiat kuin esim. kalastukseen, ”pahus kun jäi välineet kotiin”, ”voi kun oli silloin väärät välineet mukana”, ”hitsi kun se tilanne ehti livahtaa ennen kuin sain välineet esiin”, ”olisitpa nähnyt sen joka pääsi karkuun” jne.