Anna Eriksson olisi saanut tehdä kappaleen ”Kesällä kerran jos toisenkin”, koska olen valmistautumassa 31. kertaa Sanaseppojen kesäpäiville. En ole ahkerin kävijä, sillä Pekka Joutsin saldo on pian 32. Hän oli nimittäin epävirallisilla ensimmäisillä kesäpäivillä, jonne oli kutsuttu vain perustajajoukkoa, mutta minulla oli tuolloin este. Kukaan muu ei pääse lähellekään meitä, veikkaisin että Antti Skyttä ja Eeva Vuokila voisivat olla seuraavaksi eniten kesäpäiviä nähneet. Vaimoni putki meni poikki vuonna 1990 Jyväskylässä (hänen synnyinkaupungissaan), kun hän meni edustamaan meitä minun lapsuudentuttuni häihin.

Tuolta 80-luvun alun kesäpäiviltä ei ole kovin paljon kävijöitä enää mukana menossa, useimmat ovat menneet jo manan majoille. Kävijöiden määrä on tasaantunut n. 50 paikkeille. Suuri osa on vakiokävijöitä eli tulevat aina kun vain pystyvät. Vakiokävijänä voisin sanoa lähes kaikkien puolesta, että on mukava tavata tuttuja mutta ehkä vielä mukavampaa on nähdä uusia kasvoja. Erityisen mukava on nähdä nuorempaa polvea, eihän kesäpäivillä olisi muuten tulevaisuutta.

Yleisesti ottaen kesäpäivistä on jäänyt mieleen, että aina on ollut hauskaa. Järjestelyissä on opittu, että paikkaan kannattaa satsata. Jos yöpymispaikat sijaitsevat kovin kaukana toisistaan, porukka hajaantuu. On hyvä olla mahdollisimman lähekkäin ja vähimmäisvaatimuksena on pidetty omaa vessaa, ei yhteistä käytävällä. Jos on hyvä yhteinen kokoontumispaikka (katos, laavu, kabinetti), on aina seuraa saatavana.

Useimmilta kesäpäiviltä on jäänyt joku asia päällimmäisenä mieleen. Mäntyharjussa 1983 Erkki Karivaaran lausuntaesityksessä tuli yhtäkkiä niin äänekäs kohta, että vieressä seissyt liki 3-vuotias Sakari-poikamme pelästyi. Muistelemme sitä edelleen.

Kotkasta 1985 jäi mieleen se, että Inkeri Pajarin pihalla näin ensimmäistä kertaa elämässäni Antti Skytän. Toki olimme toisillemme jo tuttuja ristikkolehtien ristikoiden välityksellä.

Kouvolan Tirvasta jäi Utin ohella mieleen erään majapaikan vaikea rämpimisreitti pimeässä sekä keihään olympiavoittotuloksen veikkaus, jonka naispuoliselle voittajalle eräs ristikkolehtikustantaja sanoi: ”Sinä nyt et ainakaan sitä voi arvata!” Paikalla kävi myös laatija Teuvo Jyräs, joka kertoi, ettei käytä ristikoissaan arkisiksi merkittyjä sanoja kuten aski. Miksiköhän tuokin jäi niin mieleen.

Kuopiossa kisattiin siitä, kuka nauttii eniten eteen annetun ristikon ratkonnasta. Voittajaksi selvisi Tuula Voipio. Eräs paikalla ollut väitti kivenkovaan, että laatijat käyttävät hänelle liiankin henkilökohtaisia vihjeitä valtakunnallisten lehtien ristikoissa ja ihmetteli, mistä laatijat hänet niin hyvin tuntevat.

Joutsenossa Hannes Tiainen totesi kesken hallituksen kokouksen: ”Mikähän hätä tuolla hömötiaisen poikasella on…” Kaikki kääntyivät katsomaan, kuinka joku täytti pumpulla uimapatjaansa.

Kainuussa Juha Kukkonen selitti jokaiselle ja joka välissä niin innokkaasti vakuutusasioista, että seuran saaminen alkoi hänellä loppuillasta muuttua vaikeaksi.

Aulangolla pidettiin SM-järjestäjille oma ratkontakilpailu. Olosuhteet olivat helvetiliset, sillä vieressä oli tulikuumaksi lämmitetty muuri ja visainen tehtävä hiosti jo itsessään. Pekka Joutsi voitti sen kisan, mutta mokasi myöhemmin, kun häneltä arvuuteltiin kirjailijaa. Edes vihje ”olet tavannut hänet henkilökohtaisesti” ei auttanut. Pekka oli nolona, kun vastaukseksi selvisi SM-suojelija Kaari Utrio. Muistiin jäi myös vierailu Hämeen linnassa, erikseen kirjoitettuna siis.

Eerikkilästä lähetettiin suora Sanasepot-ohjelma, joka auditoriollinen kesäpäivien viettäjiä oli vastapuolella.

Kuuskajaskarissa oli tiukkaa menoa emännän kanssa. Anniskelualueista pidettiin tarkasti kiinni. Ruokatarjoilun määrästä ja laadusta ei saanut valittaa. Moni asia loppui, ei kuitenkaan kiisseli, joka oli kuin nahkeaa vettä. Lopputilaisuudessa emäntä kuitenkin suli, kun hieman kehuttiinkin. Myös ensimmäinen piilosana-SM oli elämys, Hannes ja Pirjo Tiiran vihjeet olivat kuin toisesta maailmasta ja pakersin vasta viidennelle sijalle.

Solvallassa korkeuserot olivat huikeat, huonokuntoisimmat huohottelivat paikasta toiseen.

Kangasalla sain puhelinsoiton henkilöltä, joka oli koiransa kanssa lähistöllä mutta ei oikein kehdannut tulla piipahtamaan. Pakotin hänet tulemaan ja ehdottomasti koiran kanssa. Amerikanakita Layla hurmasi kaikki paikalla olleet ja hänen isännästään Jari Haapa-ahosta tuli myöhemmin Sanaseppojen puheenjohtaja.

Oulussa olisi keskiarvo ollut hyvä. Osa oli parin kilometrin päässä hotellissa ja toinen osa varsinaisella tapahtumapaikalla vähän turhan alkeellisissa oloissa. Mäen takaa kaikui festivaalimusa, mm. Motörhead.

Tyrnävällä Toni Pitkälä suoritti järvellä mielenkiintoista uintia, joka muistutti tyylillisesti ehkä lähinnä Loch Nessin hirviötä.

Keuruulla samassa rakennuksessa Sanaseppojen kanssa asui pari henkilöä, jotka valittivat metelistä useaan kertaan. Samoissa tiloissa majoittui myös hotellissa esiintynyt tosi mukava persoona Pirjo Bergström, joka muutaman kuukauden päästä yllättäen jätti maalliset estradit.

Houtskari oli kaikin puolin hieno kokemus, mutta eniten jäi mieleen etukäteispohdinnat: miten mahtaa lauttojen kanssa käydä, ehtiikö sinne ajoissa, kuinkakohan kaukana rannikosta se mahtaa olla ja kuinka eristäytynyt paikka. Kun Eeva jäi huonokuntoisen koiramme kanssa kotiin, kerjäsin Jokisalojen pariskunnalta kyydin ja näin oma stressaus ehtimisestä jäi vähemmälle. Merelliset maisemat veivät niin sydämen, että vein Eevankin sinne seuraavana vuonna, kun Matti Hult ystävällisesti kutsui.

Uudessakaupungissa viime vuonna meinasin mokata, kun tulimme Eevan kanssa muita myöhemmin alkutilaisuuteen ja sen piti alkaa minun palkitsemisellani 30-vuotisesta työstä seuran eteen. Olin varmaan aika hämmentyneen näköinen, kun heti saliin tultuani minut vedettiin porukan eteen.