Sain suruviestin Paavo Iisakki Lukkaroisesta hänen kuopukseltaan Mikolta syyskuun ensimmäisenä päivänä klo 17.45. Paavo oli kuollut samana päivänä puolenpäivän jälkeen.

Paavo syntyi 15.7.1930 Vihannissa. Ennen ristikkouraa hän oli ehtinyt toimia mm. kirjanpitäjänä, autokauppiaana, huoltoasemaketjun aluejohtajana ja mainostoimistoyrittäjänä. Hän perusti 1970-luvun alussa isoveljensä Matin kanssa Iisakin Julkaisut Oy:n, lehtinä aluksi Iisakin Ristikot ja Turilas. Heillä oli kyllä ollut ristikkolehtisuunnitelmia jo ennen kuin Suomessa oli ristikkolehtiä. Kaikki ristikot olivat ensin Lukkaroisten lähipiirin toteuttamia. Suvussa oli muitakin hyviä piirtäjiä kuin Paavo ja Matti. Näissä ristikoissa oli muutenkin jotenkin uudenlainen ote ja ne saivat heti paljon kannatusta. Keskuspaikaksi muotoutui omakotitalo Haukiputaalla. Paavon vaimo Anna hoiti yrityksen kirjanpidon ja tilausten käsittelyn ja tarkasti ratkomalla kaikki ristikot yhdessä Paavon kanssa. Samalla he pisteyttivät ristikot vaikeusasteen mukaan ja huolehtivat, että jokaisessa lehdessä on oikea määrä kaikentasoisia tehtäviä. Paavon lapsia ovat Riitta (s. 1952), Pekka (1953), Kati (1956) ja Mikko (1965). Lapsenlapsia oli nyt kuolinhetkellä kymmenen ja lapsenlapsenlapsia yhdeksän, joista kolme ensimmäistä syntyivät vuonna 2007.

Olin tuohon aikaan juuri alkanut ostaa ristikkolehtiä ja saanut ensimmäiset omat ristikkoni lehtiin. Kun lähetin yhteen heidän lehteensä ratkaisut, kirjoitin kakkossivulle 13-vuotiaan korskeudella: “Ostatteko hyvin laadittuja ristikoita?” Paavo vastasi kirjeellä: “Muistelen nähneeni Teidän ristikoitanne jossakin ja mieleen jäi, että ne olivat laadukkaita. Voitteko lähettää näytteen?”

Jälkeen päin voin vain ihmetellä, että se ensimmäinen tarjokas meni heti läpi. Paavo kommentoi: “Muuten hyvä, mutta ATNA on huono piilokirjaimella ja AMIA on vaikea sana. Julkaisemme tämän. Voitteko tehdä lisää?” Iisakilla oli tuolloin porrastettu palkkiojärjestelmä ja pääsin ylimpään luokkaan. Tätäkin olen ihmetellyt moneen otteeseen. Palkkio oli kaksinkertainen toiseen minut kelpuuttaneeseen ristikkolehtiperheeseen verrattuna eli 80 markkaa per sivu.

Olin siis ensimmäinen suvun ulkopuolinen tekijä. Paavo luuli minua kyllä aikuiseksi ja asian oikea laita selvisi vasta myöhemmin. Avustajakunta laajeni ja mukaan tuli aika pian nykyisinkin tuttuja laatijanimiä, mm. Aulis Lehto ja Pekka Joutsi sekä jo edesmenneet Markku Nylund, Aulikki Nenonen ja Veikko Sandberg. Veljekset jakoivat laatijat keskenään, kumpikin koulutti omansa. Minulla oli onni päästä Paavon ryhmään. Veljekset olivat hyvin erilaisia sekä aikaansaannoksiltaan että luonteiltaan. Sain Paavolta juuri sellaista oppia, mitä tuohon aikaan kaipasin. Hän on ehdottomasti minun ristikkouraani eniten vaikuttanut henkilö.

Kolmanneksi lehdeksi tuli Krypto, joka ilmestyi muutaman vuoden, samoin Piilosana-lehti. Lukkaroisen veljekset innostuivat kummatkin piilosanoista, niinpä lehden päälaatijat Maija Paavola ja M. J. Vihanti olivatkin Paavon ja Matin nimimerkit. Itsekin tyrkytin piilosanoja heille heti, kun pääsin ideasta jyvälle. Hyvin ne kelpasivatkin. Sain myös laatia paljon kryptoja. Muistan vielä kaksi hylätyksi tullutta sanaa kryptoistani, afrikantähti yhteen kirjoitettuna ja apoteekki.

Matin ristikoiden ympärille perustettiin Matin Helpot Ristikot ja myöhemmin Sylvin Helpot Ristikot, luonnollisesti Matin vaimon nimen mukaan. Veljekset päättivät lähteä omiin suuntiin ja Matti perusti noille nimikkolehdilleen oman firman. Iisakkiin jäänyt tekijäjoukko aloitti Paavon johdolla yhden luovimmista kausista Suomen ristikkohistoriassa. Syntyivät ensimmäiset oikeasti visaiset ristikot (helpompien lisäksi tietenkin) ja erilaiset uudet ideat sekä teemat täyttivät lehtien sivut. Se oli positiivisen kilpailun aikaa laatijoiden kesken. Iso osa siitä oli Paavon ansiota.

Paavo oli hyvin tinkimätön sen suhteen, että lehteen ei saa päästä virheitä. Kerran lehteen oli päässyt monikkomuoto oksaat, kun sen pitää olla oksakset. Tuo ristikko vaihdettiin ja lehti painettiin kokonaan uudelleen.

Sanaristikkoseura Sanasepot ry syntyi vuonna 1981. Sekä ensimmäinen puheenjohtaja Veikko Nurmi että kustantaja Paavo I. Lukkaroinen saivat myöhemmin seuralta kunniaylisanasepon tittelin. Paavo tarjosi seuralle vakituista palstatilaa Iisakin Ristikoista. Kun molemmat ovat edesmenneitä, voinee kertoa, että Paavo jäi mielestään liian vähälle huomiolle seuran perustamisesta puhuttaessa. Kirjassani MMM Sanaristikot (Otava 2004) yritin kirjoittaa asian niin, että kumpikin saa tasavertaisen kunnian. Tätä Paavo ei tainnut enää muistaa. Hän hieman harmitteli, ettei perustanut seuraa enemmän omin avuin.

Yhteistyömme oli 1980-luvun alkuvuosina erittäin tiivistä. Laadin lehtiin paljon ja otin myös runsaasti kansikuvia. Joskus vuoden 1984 paikkeilla Paavo palkkasi minut laatimaan myös ne ristikot, jotka hän piirtäisi ja ne silti julkaistaisiin vain Paavon nimellä. Sain siitä eräänlaista kuukausipalkkaa. En ymmärtänyt silloin asiaa sataprosenttisesti, sillä Paavo aikoi tällä tavoin kouluttaa minusta työnsä jatkajaa. Opiskelin samalla metsätieteitä Helsingin yliopistossa. Siihen liittyvän Lapin kurssin yhteydessä tapasimme varsinaisesti ensimmäistä kertaa, kun piipahdin Haukiputaalla. Muistan, että Kymmenen uutisten ensimmäinen lähetys tuli sinä iltana.

Opiskelun loppuvaiheessa perustin sitten Sanaris Oy:n. Kuulin myöhemmin sen harmittaneen Paavoa suunnattomasti. Jatkoimme kuitenkin yhteistyötä erittäin hyvässä hengessä ja Iisakin Julkaisujen lehtiin alkoi tulla myös Sanaris Oy:n kautta mm. Reima Mäkisen ja P. A. Mannisen piirtämiä ristikoita.

Sitten vuoden 1990 tienoilla Paavo kutsui minut henkilökohtaisesti käymään Haukiputaalla, aiheena yrityskauppa. Hän olisi halunnut minun tai Sanaris Oy:n ostavan Iisakin Julkaisut Oy:n ja lehtien kustannusoikeudet. Periaatteessa asia kiinnostikin, mutta tuolloin jo tullut tarjous oli aivan liian korkea ja olisi vielä voinut nousta.

Niin Kolmiokirja sitten osti Iisakin Julkaisut Oy:n. Toiminta jatkui monessa suhteessa ennallaan, mutta laadintapalkkioista ei pitkän päälle päästy sopuun. Niinpä yhteistyö Sanaris Oy:n ja Kolmiokirjan välillä päättyi syksyllä 1992. Kesällä 1993 ilmestyivät ensimmäiset Pelikaanit. Yhteistyöhön Kolmiokirjan kanssa palasin vasta 2010-luvulla.

Paavo laati ja piirsi vielä muutaman vuoden ajan Kolmiokirjan lehtiin ja teki myöhemmin lyhytaikaisen paluun, mutta hän ei halunnut enää niin tiiviisti olla ristikoissa kiinni. Häntä nähtiin suht harvoin yhteisissä tapaamisissa, mutta hän piti kyllä moneen tuttuun yhteyttä puhelimitse. Minulle hän soitti viimeksi vain noin viikko ennen kuolemaansa. Puhuimme aina ristikoiden yleisestä tilasta ja Paavo yleensä totesi: “Toisille sitä on annettu tässä elämässä enemmän aikaa, kun miten sinä muuten ehdit laatia nuo kaikki ristikot…” Paavo ei varsinaisesti valittanut, mutta kyllä hän usein totesi, ettei vanhuus mitään helppoa ole, kun tulee kaikenlaisia vaivoja.

Paavo nukkui rauhallisesti pois 89-vuotiaana Oulussa syyskuun 1. päivänä lastensa ja heidän puolisojensa läsnäollessa. Anna elää, mutta hänellä on jo pitkään ollut vaikea muistisairaus.