Ainutlaatuinen on sanoiltaan
tää kaunis kieli kotimaan.
Tätä rääkkääkään ei jokainen,
vain meikäläinen osaa sen.
Sulle kiitos, Agricola
kielestä rikkaasta.
Ilman Agricolaa
oltais niin kuin mikä muu maa…

Kiitos myös Juha Vainio tästä mainiosta käännöksestä. Alkuperäisessä laulussa nautitaan rommia ja Coca-Colaa. Tänään Suomessa vietetään Mikael Agricolan päivää, suomen kielen päivää.

Suomen kieli on ristikoiden ratkojille ja laatijoille tärkeä. Se on myös jatkuva polemiikin aihe. Ratkojilta tulee paljon palautetta, mitä ristikoissa ei saisi olla. Laatijat tietenkin toivoisivat enemmän yksilöityä positiivistakin palautetta.

Miten sanat ristikoihin valikoituvat? Pitkäsanaisissa ristikoissa rakenne vie laatijaa enemmän kuin lyhytsanaisissa. Lyhytsanaisissa (jos pääkuvasta ei tule paljon sanoja/lauseita) ristikossa laatijan sananvalintataito pannaan erityiselle koetukselle. Suomessa julkaistaan sekä hyviä että huonoja lyhytsanaisia ristikoita ja tietenkin kaikkea siltä väliltä. Sanaston keskipituus ei ole mikään itseisarvo.

Punaisen Pelikaanin kakkosnumeron keskiaukeamaa mainostin jo etukäteen. Siinä tunsin onnistuneeni harvinaisen hyvin ajankohtaisten todella pitkien suomen kielen yhdyssanojen nivomisessa avaraksi kokonaisuudeksi. Ilokseni ristikko saikin juuri tästä asiasta positiivista huomiota enemmän kuin mikään pitkään aikaan. Ihan vastaavaa ristikkoa tuskin on ennen tehty enkä tiedä, tulenko itsekään koskaan juuri sellaista enää tekemään.

Kielitoimiston sanakirja on nykyisin netissä ja sitä päivitetään jatkuvasti. Se on hyvä kriteeri siihen, mikä on suomen kieltä. Kirjaan eli siis suomen kieleen hyväksytään paljon jopa täysin vieraiden kielien sanoja sekä niiden puhekielisiä väännöksiä, jotka ovat juurtuneet yleiseen käyttöön. Hyvä esimerkki on englannin kielisestä easy-sanasta väännetty iisi. Sitä moni ei haluaisi ristikossa nähdä. Useat arkikieliset ja murteellisetkin sanat tuosta kirjasta kuitenkin löytyvät.

Omasta mielestäni uudet ja nykykielen sanat ovat kuitenkin useimmissa tapauksissa paljon suositeltavampia kuin vanhat jo kadonneet sanat. Jos sanan löytää netistä lähinnä ratkojat.fistä, pitäisi laatijalla hälytyskellojen soida. Myöskään löytyminen Wirénin tai meikäläisen ristikkosanakirjasta ei millään tavalla oikeuta laatijaa käyttämään sanaa. Niihin on koottu juuri näitä vaikeita sanoja, joita laatijat ovat käyttäneet iät ajat ja eräät yhä käyttävät.

Otetaan esimerkiksi vaikka sana taana. Vanhassa 1960-luvun sivistyssanakirjassa se mainitaan tupaijan eli puupäästäisen synonyyminä. Sen jälkeen se on täysin kadonnut käytöstä eikä sitä mainita tupaijan Wikipedia-artikkelissakaan. Se juurtui ristikoihin kuvaristikoiden alkuaikana ja se tupsahtaa helposti laatimukseen, jos sitä ei vältä. Se on juuri sitä fakkisanastoa tai salakieltä, josta ristikoita helposti arvostellaan.

Voin luvata, että omiin laatimuksiini tuskin taana enää pääsee eikä ole muistaakseni päässyt vuosikymmeniin. Toki jokainen laatija joutuu eri syistä myönnytyksiin, minäkin tämän tästä. Siihen vaikuttaa sekin, että käytän alku- ja loppupiiloja vasta kun on aivan pakko. Erisnimiä käytän moneen makuun aika paljon, mutta niiden kanssa pystyy kayttämään paljon harvinaisempiakin kirjaimia. Ääkkösten käytön määräni lienee maassamme kärkipäässä. Rakastan niiden käyttämistä ja niissä onnistumista. Ilokseni Kielitoimiston sanakirjaan tulee koko ajan uusia sanoja, jotka mahdollistavat ääkkösten lisäämisen ristikoissa. On äklöä, öklöä, ökyä ja paljon muuta.

Suomen kieli on myös hyvä luontevien yhdyssanojen keksimiseen. Viime vuoden IS-kesäristikoista nousee mieleen esimerkkinä kesäkrääsä, joka on sekä hyvä ristikkosana ääkkösineen että myös erittäin kuvaava termi. Kaikkia tällaisia ei sanakirjoissa mitenkään voida luetella. Siksi niiden esipuheissa tämä lupa sanojen muodostamiseen selkeästi annetaan.

Eläköön suomen kieli!