Aion nyt hieman muistella tiettyjä asioita 60-luvun lopulta tähän päivään. Elämme täysin toisessa maailmassa kuin missä aloittelin haparoivin laatijan askelin vuonna 1971.

Ristikkosanat. Kun aloin harrastaa ristikoita 60-luvulla, oli minulle itsestäänselvyys, että laatija on ristikon tehnyt ja minun tehtäväni on yrittää selvittää vastaus. Vähän yli kymmenvuotisena en kovin pitkälle ratkonnassa yksin päässyt, mutta isän touhua seuraten alkoi ristikoiden maailma avautua. Suomen Kuvalehti oli aluksi pääasiallinen ratkontakohde. Opin nämä legendaariset vihjeet kuten että JOUHKI on KATA, ESA on ARRA, ATTOCK on ATAK, PULVEREITA on ATAT jne. jne. Itsekin niitä ensimmäisiin yritelmiini saatoin sijoittaa. Vasta myöhemmin aloin miettiä tarkemmin, mitä sanoja ristikoihin kannattaa panna, samoin alkoivat ajatella muutkin ja ristikot alkoivat kehittyä. Iisakin Ristikoihin ristikkoa tarjotessani sain ensimmäiset palautteet sanoista. Mm. Glomman sivujoen Atnan piilokirjain n oli Iisakin mielestä huono. Sanaristikkoseura Sanasepot perustettiin vuonna 1981 ja laatijoiden tapaaminen ja vuorovaikutus lisääntyi. Myös palaute ratkojilta lisääntyi ja kaikki tämä on vaikuttanut siihen, että ristikot ovat nyt sisällöltään aivan muuta kuin 60-luvulla, toki laatijakohtaisesti ja laatijallakin hieman vaihdellen.

Ristikkolehdet. Ratkoin aluksi vain niitä ristikoita, joita kotiin tulevissa lehdissä oli. Joskus 60- –70-lukujen vaihteessa serkkuni Ritva kävi Keminmaalta etelässä leikkauksessa ja jätti minulle lähes ratkomattoman Puumerkki-Eskon Ruudukot -lehden. Minulle avautui aivan uusi maailma ja aloin ostella ristikkolehtiä. Tuolloin ristikkolehtiä oli vain muutama. Pääsin Iisakin Julkaisuihin ensimmäisenä suvun ulkopuolisena laatijana. Aluksi tein myös Kolmen Kysymysmerkin Ristikoihin, joka oli toinen suuri kustantaja. Kohta tulivat Iisakkiin perässäni mm. Pekka Joutsi, Veikko Sandberg, Markku Nylund sekä Aulikset Autio ja Lehto. Iisakkeja vetivät veljekset Paavo ja Matti Lukkaroinen. Matin ja vaimonsa Sylvin nimillä perustettiin omat lehdet. Veljesten tiet erosivat. Iisakit myytiin Kolmiokirjalle ja Matit kohta perässä. Tästä alkoi ristikkolehtien määrä lisääntyä. Matti lähti Jalmareihin ja Kolmiokirjaan tuli uusia laatijoita. Muuramessa aloitti Ruutukolmio. Kolme Kysymysmerkkiä meni Semicille, sitten Helsinki Mediaan, josta nimenmuutosten kautta nykyiseen muotoon IS Ristikot. Turussa syntyi Grawiko, jolla on nykyisin liki 20 lehteä. Pienemmistä mainittakoon Pelikaanit, Teemaristikot ja Kirput. Muutamat aikakauslehdet perustivat omia ristikkolehtiä nimellään. Kolmiokirjasta erkani Onni Ristikot, jonka tulo viimeistään räjäytti ristikkolehtien määrän valtavaksi. Lähes kaikki lehdet sisältävät helppoja ristikoita, mikä on monessa suhteessa valitettavaa, mutta asiakkaathan sen ratkaisevat.

Erikoistehtävät. Kuvaristikko on suomalaisten lempilapsi ja on ollut sitä vuodesta 1955 asti.. Krypto tuli mukaan 60-luvun lopulla ja piilosana vuonna 1975. Monenlaista erikoistehtävää on lehtiin ilmestynyt vuosien varrella. Iso hyppäys tapahtui 80-luvun loppupuoliskolla, kun Veikko Nurmi julkaisi vuonna 1987 Otavan kustantamana teoksensa Sanaristikoiden maailma, joka esitteli 65 erilaista tehtävää, lähes yhtä monta tehtävätyyppiä. Sain kunnian laatia niistä 60 Veikon laatiessa itse loput viisi. Uusia ideoita tarttui mukaan myös USA:n matkalta 1988 ja niistä osa on yleistynyt muidenkin tekeminä. Jatkuvasti putkahtaa esiin uudenlaisia kehitelmiä ja nykyisin niistä saa hyvän kuvat Passelin Pelikaanin 16-sivuisesta liitteestä. Itselleni sanaketjut (muilta nimiltään kääntis, sisään ja ylös, käärme) ovat ehkä mieluisinta vaihtelua, piilosanojen ohella.

Tiedonhaku. Kun aloittelin 60-luvulla, lapsuudenkodissani oli WSOY:n Facta-tietosanakirja. Sieltä piti tieto hakea, vaihtoehtona kirjastosta löytyvä Otavan vastaava. Tärkein oli toki Nykysuomen sanakirja, josta suomenkielisten sanojen oikeinkirjoitus ym. selvisivät. Suureksi avuksi tuli vuonna 1974 Factan hakemisto-osa, koska sitten kirjan sisältämistä sanoista huomattavasti isompi osa oli löydettävissä. Isäni kirjoitti artikkeleita WSOY:n Spectrumiin, joten se tuli ilokseni käyttöömme 70-luvun lopulla. Kolmen Kysymysmerkin visaisimmat eli Inkeri Nilssonin ristikot olivat alkuun mahdottomia, mutta kun Nilsson julkaisi oman sanaston, niistä tulikin helppoja. Itsekin tein ensimmäisen virallisen aputeokseni Otavan kustantamana vuonna 1984. Perässä tuli Veijo Wirén. Meidän teoksemme auttoivat ostajiaan ristikkosanojen kanssa. Laatijan ja ratkojankin kannalta merkittävin muutos oli internetin tulo, joka mullisti kaikenlaisen tiedonhaun. Netin sisällön paisuessa päivä päivältä myös ristikoiden mahdollisuudet kasvavat. Silti useimmat laatijat eivät halua tehdä ”googlausristikoita” eli he toivoisivat, että heidän laatimuksensa olisivat ratkottavissa omalla pääomalla ja ehkä jostain tietoja tarkastamalla enemmän kuin penkomalla. Googlausmahdollisuus on tehnyt mielestäni ristikkosanastot lähes turhiksi, kun niihin ei mitenkään mahdu kaikki olennainen tieto tai ainakaan minä en jaksa sellaisia luetteloita tehdä.

Yhteydenpito. Aloitellessani uraa oli vain lankapuhelin ja posti sekä henkilökohtaiset tapaamiset. Kaukopuhelut olivat kalliita, joten niitä soiteltiin säästeliäästi. Kaupungissa asioidessa piti mennä puhelinkioskiin, jos oli asiaa jollekulle. Sähköpostin tuloa ja kännyköiden yleistymistä sai odottaa melkoisen kauan. Nehän sitten netin ohella mullistivat yhteydenpidon. Netin käyttö on vasta viime vuosina ollut aukotonta. Aluksi kotiyhteyksien hankkiminen oli kallista, joten yhteydet olivat lähinnä yritysten välisiä. Nykyisin pääosa yhteydenpidosta tapahtuu sähköpostitse.

Lähettely. Aluksi lehtiin lähtivät ristikoiden alkuperäisversiot, pääosin postitse, Helsingissä osan toimitin suoraan toimituksiin viemällä ne henkilökohtaisesti. Nämä kontaktit olivat mukavia. Jossain vaiheessa lähetin tai vein pienennetyt kopiot alkuperäisistä. Vuonna 1989, kun Sanaris Oy aloitti Suomen Kuvalehden palstanpidon, sieltä pyydettiin tekstit lerpulla. Tuolloin piti äkkiä opetella kirjoittamaan tietokoneella ja tallentamaan tekstit. Hyvinhän siinä kävi, kehitys alkoi ja jatkuu yhä. Ristikoita alettiin hiljakseen skannata ja toimittaa myös sähköpostilla. Sitten 90- luvulla niitä alettiin myös toteuttaa koneella. Ensin nekin liikkuivat lerpuilla tai korpuilla, mutta lopulta tällä vuosikymmenellä kaikki on alkanut liikkua sähköisesti. Olemme alkaneet myös taittaa kokonaisia sivuja lehdille ja vähintäänkin valokuvat pannaan yleensä paikalleen. Isoja tiedostoja voidaan myös panna nettiin asiakkaiden imuroitavaksi.

Ristikon ulkoasu. Alkuaikoina kaikki ristikot tehtiin alusta loppuun käsin. Jokaisen ristikon ruudukko vedettiin tussin ja viivoittimen avulla. Hangattavat irtokirjaimet ja kuvien kopiot tulivat aika pian käyttöön, mutta moni teki kaiken käsin. Kopioinnin kehittyminen vaikutti siihen, että ristikkopohjia alettiin kopioida tai painaa kirjapainossa. Se helpotti työtä, mutta ylimääräisiä viivoja piti silti poistella eikä se aina ollut helppoa. Myös hyvän kynän löytäminen oli hankalaa, valinnanvaraa oli, mutta joka suhteessa mieleisen valinta ei meinannut onnistua. Pitkään kaikki ristikot olivat mustavalkoisia. Joissakin lehdissä alettiin värittää pieniä osia ristikoista. Aidosti värilliset ristikot tulivat harvinaisina kuvaan. Tietokonetoteutus nosti päätään ja moni piirtäjä siirtyi siihen, osa ulkoasua selvästi parantaen, osa jopa huonontaen. Sanaris Oy:lle kehitettiin softa, jolla pystyi tekemään värillisiä valokuvaristikoita, mutta ne lopulta hävisivät oikeiden taiteilijoiden tekemille sekä ulkoasullisesti että tekoajaltaan.

Laitteisto. Tietokoneet olivat 80-luvulla kalliita eikä niihin nykykoneisiin verrattuna mahtunut paljonkaan sisältöä. Koneet ovat koko ajan muuttuneet halvemmiksi ja tehokkaammiksi ja niiden käyttö on lisääntynyt ristikoiden yhteydessä. Niitä vaihdetaan muutaman vuoden välein ja tekijöillä on usein sekä pöytäkone että kannettava, ehkä useampiakin. Tämä kehitys lienee ollut samantapainen kaikilla aloilla, joten en keskity siihen tämän enempää. Kameroilla otin ensin mustavalkokuvia, sitten lähinnä dioja ja vuonna 2001 siirryin digikuvaukseen. Ensimmäisellä kuvausmatkalla Sardiniassa oli muistikortilla käytettävissä 128 megatavua, joten kuvausta piti säännöstellä. Muistikortit olivat kalliita. Vuonna 2004 ostin Gibraltarilta ensimmäisen gigatavun kortin, joka maksoi yli 100 euroa. Korttien hinnat ovat sen jälkeen halventuneet niin, että niiden hankkiminen ei ole enää kynnyskysymys.

Oman historian käännekohdat. Vuonna 1971 olin harjoitellut laatimista pari vuotta ja sain ensimmäisen ristikkoni lehteen äidin suhteilla. Tämän ansiosta aloin kehittyä nopeasti ja sain samana vuonna ristikoita useampiin lehtiin. Iisakin Ristikoihin hyväksyminen oli merkittävin, sillä pääsin Paavo I. Lukkaroisen oppiin ja suojelukseen. Muutaman vuoden jälkeen edellisen vuoden ristikot eivät enää hävettäneet. Koulun jälkeen menin armeijaan, jona aikana laadin jonkun verran. Pääsin sinä aikana opiskelemaan Helsingin Yliopistoon, menin palveluksen jälkeen naimisiin ja aloin laatia ehkä enemmän perheen elättämiseksi. Valmistumisen lähestyessä tuotantoni oli jo kasvanut merkittäväksi, joten tuntui loogiselta ottaa uusi askel ja se oli Sanaris Oy, jossa yhdistettiin laatijoiden ja piirtäjien työtä. teimme edelleen töitä myös Iisakin Julkaisuille ja yrityskaupan kautta hetken Kolmiokirjalle, jonka kanssa tiet erkanivat vuonna 1992. Tuli heti tarjous Pelikaani-ristikkolehdistä, joita päätoimitin toisten alaisena 19 vuotta ja nyt itse kustantaen. Sanaris Oy.n alkuaikoina merkittävimpiä uusia yhteistyökuvioita olivat Ilta-Sanomien kanssa Uutisristikko vuodesta 1986 ja IS:n muut tehtävät sekä niiden kehittäminen yhdessä toimituksen kanssa vuodesta 1987 alkaen. Suomen Kuvalehti tuli siis kuvaan 1989. Paljon on asiakkaita tullut mutta myös mennyt, mutta työtä riittää. On vaikea sanoa, olisiko minun pitänyt pysyä yksinäisenä sutena vai alkaa vetää tätä kymmenien tekijöiden joukkoa. Kummassakin on puolensa.

Mielitekemiset. Kun laatimisen oppii, siitä on vaikea saada tarpeekseen, ainakin silloin kun se sujuu ja tuntuu tulevan hyvää jälkeä. Tarkoitan tällä ristikon sanoitusta eli sanojen asettelua ristiin. Vihjeiden suunnittelukin olisi hauskaa, jos jostain saisi lisää tunteja päiväänsä. Kun on tehnyt vihjeitä vuosikymmeniä, uuden ammentaminen on entistä vaikeampaa. Mukavimmin se sujuukin kollegojen kanssa pohtien. Myös laadintatiimit ovat astuneet kuvaan ja yhdessä puurtaminen on aivan parasta työtä. Tehokkaimmillaan ja parhaimmillaan työni on tuota sanoitusta, siksikin, että sitä voi tehdä niin monesta lähtökohdasta ja aina ristikosta tulee erilainen kuin kaikista aiemmista, kymmenien tuhansien ristikoidenkin jälkeen.

Sanasepot. Sanaristikkoseura Sanaseppojen kautta alkoi tutustuminen kollegoihin ja ratkojiin aivan uudella tavalla. On vaikea kuvailla, millaista oli aluksi vuonna 1981 ja nyt vuonna 2015 juuri vuosikokouksessa käyneenä. Paljon on muuttunut, mutta silti ehkä tässä asiassa on eniten vanhaa henkeä edelleen tallella verrattuna noihin aiempiin juttuihin. Seura on antanut minulle paljon ja itse annoin sille 30 vuotta hallituksen jäsenenä, osan siitä Sanasepon päätoimittajana. Nyt käyn kokouksissa vapaaherrana ja se tuntuu todella mukavalta.

Työhuoneenani 80-luvun alussa toimi perheeni kaksion olohuoneen laita.