Perjantaiaamuna 16.5. odotti heti pieni yllätys. Bussimme suuntasi kohti siltaa, joka johti Arkansasin puolelle. Matkan aikana luvattu kuudes osavaltio oli nopeasti käyty ja palasimme takaisin heti kun mahdollista.

Palattuamme Tennesseehen ja Memphisiin pysähdyimme välittömästi turistitoimistolle keräämään tietoa ja brosyyrejä. Rohkeimmat poseerasivat idoliensa patsaiden edessä.

Bussi kierteli Memphisiä ja näimme mm. FedExForumin ja kadun yksinkertaiselta nimeltään Dr. M. L. King Jr. Ave. Se johdatti kuitenkin kohti yritystä nimeltään Lorraine Motel. Se ei toimi enää motellina vaan Martin Luther Kingin surmapaikkana.

Motellin vieressä tapasimme elävän legendan, samalla paikalla tuolloin yhtäjaksoisesti 26 vuotta ja 124 päivää protestoineen Jacqueline Smithin. Hänellä on aiheena epätasa-arvo, köyhät ja tarvitsevat saavat nolla euroa samalla kun museoihin ja näyttelyihin käytetään miljoonia.

Seuraava käyntikohde oli komea Bed & Breakfast -talo, jonka isäntä esitteli meille sitä ja sen historiaa. Täytyy sanoa, että heräsi himo tulla tänne joskus, sen verran mukavat olivat puitteet ja paikan pitäjä. Ainakin Seura-lehden ristikossa on tätä paikkaa jo esitelty.

Sitten olikin vuorossa legendaarinen Sam Phillipsin perustama Sun Studio. Täältä alkoi Elvis Presleyn ura urjeta ja myös mm. Johnny Cash teki täällä varhaisia levyjään.

Saimme oppaaksi mukavan naisen, Lahna Deeringin, joka yritti panna meihin vipinää, mutta suomalaiset seuraisivat esittelyä mieluummin hartaan oloisina.

Siirryttiin itse studion puolelle, josta löytyy paljon sitä kalustoa, jolla nuo kuuluisat levytykset tehtiin. Studio toimii päivisin museona, mutta iltaisin ja öisin siellä tehdään edelleen uusia levyjä.

Loppupuolella kierrosta selvisi, että Lahna on itsekin laulaja ja vaikuttaa duossa nimeltään Deering & Down. Youtubestakin heitä voi kuulla esim. hyvin rullaavalla sinkulla Linda McCabe. Meistä moni halusi kuitenkin ihan oikean kädessä pidettävän cd:n. lahna kävi soittokaverinsa kanssa tuomassa myöhemmin hotellille levyt niille, joille ei saman tien niitä riittänyt.

Mukavan studiokierroksen jälkeen oli oikeasti nälkä ja meidät vietiinkin paikkaan, josta sai lähitienoon parhaat ribsit. Oli mahdollista tilata pieni tai iso annos ja jotenkin piti vain miettiä, jaksaako ison satsin vai ei. Hyvin se meni ja kuvia tästä istunnosta päätyi ainakin Seuran ristikkoon.

Vatsat pullottaen lähdimme kohti Mud Island River Parkia. Siellä löytyi USA:n karttoja maahan uurrettuna. Seurasimme jokia ties minne ja keskittymiseni herpaantui aika totaalisesti, tyydyin kuvaamaan ympäristöä. Muutama kuva tästä puistosta on jo päätynyt ristikoihin.

Virallisen ohjelman loppuessa piristyimme jälleen ja päätimme lähteä Beale Streetiä katsastamaan iltaa varten. Ja tietenkin Antti ja Pekka suuntasivat kadun parhaaseen levykauppaan. Mukaan tarttui taas runsaasti cd-levyjä.

Menin odottelemaan ulos. Sinne oli kertynyt paljon ihmisiä kadun reunoille, sillä paikallisten nuorten temppuesitys oli menossa.

Päätimme lähteä hotelliin punomaan juonia iltaa varten. Tänään kyllä lähdemme viimein kunnon keikalle. Tutkimme netistä illan konsertteja ja päädyimme Silky O’Sullivan’siin, jossa laulaisi Barbara Blue. Pienen huilaustuokion jälkeen suuntasimmekin takaisin Beale Streetille.

Valitsimme hyvät paikat suht läheltä lavaa ja tilasimme nestettä sekä apetta esiintyjää odotellessa. Barbara tuli lavalle ensin hieman töykeän oloisena, mutta pian sen takaa löytyi huumorinainen, joka tykkäsi ottaa kontaktia yleisöön. Hän kyseli pöytäseurueiden kotipaikkoja ja Suomesta väännettiin hauskaa juttua. Kitaraentusiasti Antille oli pettymys, että säestyssoittimena oli ainoastaan piano ja kieltämättä ostamani levy onkin parempi kuin keikkamuistoksi mieleen jäänyt musiikki. Barbara olikin niiiin mielissään, kun tuon cd.n ostin, mutta hän ei osannut kappaletta Going to Louisiana, jota yritin Antille yllätyksenä pyytää soittamaan, koska sinnehän Louisianaanhan olimme lähdössä.

Palatessamme hotellille huomasimme, että illan edetessä Beale Streetille on yhä vaikeampi päästä, kadun päässä oli pitkä jono. Kuulimme, että osa suomalaisista ei ollut jaksanut jonottaa, sen verran kauan olisi mennyt.