Kiireisen syksyn jälkeen ja vuodenvaihteen tultua tunnen pakottavaa tarvetta kirjoittaa blogia. Se ei vain suju ihan “laadi-daadi diida-duu” niin kuin ristikoiden laatiminen. Ja hyvin usein, kun tekee jotain muuta, mieli tekisi kovasti taas päästä laatimaan. Se palo ei ole kadonnut vuosikymmenten jälkeenkään. Jari Tervo sanoi jossain tuoreessa lehdessä, että kirjoittaminen on hänen mielestään parasta, mitä voi tehdä housut jalassa. Jos ajatellaan hänen hieman liioittelevan, olen hyvinkin samaa mieltä omasta työstäni.
Olin toista kertaa elämässäni jouluna poissa Suomesta. Ensimmäisen kerran olin 60-luvun alkupuoliskolla Kanarialla vanhempieni kanssa. Siltä matkalta ovat uskoakseni vanhimmat aidot muistikuvani. Spede Pasanen oli tuossa lomakohteessa suomalaisten joulujuhlan joulupukkina. Hän lupasi antaa lahjan vain niille lapsille, jotka syövät puuronsa loppuun. Minä piilotin puurolautasen pöydän alle ja sain häneltä paketin. Lähellä tuota tapahtumapaikkaa laaditaan nykyisin valtaosa Hesarin perjantairistikoista. Aulis Lehto asuu ihan niillä kulmilla.
Olin kuusi päivää jouluna Brittein saarilla, neljä niistä idyllisessä vuokratalossa peltojen ja muiden maiden keskellä. Sää oli kaikkea muuta kuin jouluinen. Saapumispäivänä ei ympäristöstä näkynyt sumun takia juuri mitään. Auto suti märällä tiellä niin, että puolet neljän ihmisen lastista joutui menemään mäen jalkaisin. Kämppä oli kuitenkin niin kodikas ja tilava, että joukkomme viihtyi siellä ensi hetkistä alkaen.
Päivistä osa kului ympäristöä tutkiessa, kävellen ja autolla. Tietenkin räpsin myös satoja valokuvia, joita alkaa näkyä lehdissä jo lähiaikoina. Sanaristikot.netin etusivun leveä yläkuva on tältä matkalta, lunta seudulla oli vain korkeimpien vuorten huipuilla.
Aamuisin ja iltaisin ja joskus siinä välissäkin minä sitten laadiskelin tavallista rennompaan tahtiin. Siinä ohessa juteltiin ja syötiin ja juotiin ja annoin ristikoiden valmistua sellaiseen tahtiin, joka ei stressannut lainkaan. Se rentoutti minua paljon enemmän kuin joutenolo. Kun palasin Suomeen ja työpöydän ääreen, olivat asiat edenneet niin, ettei stressi päässyt yllättämään. Olin toki lähettänyt laatimuksia sähköisesti Suomeen ja entraillut ne lopulliseen muotoon, joten niiden eteenpäin saattaminen oli joutuisaa. Olo oli todellakin “laadi-daadi diida-duu”. Myös lentokonematkat sujuvat joutuisasti laatien.
Alkavaan vuoteen lähden myös hyvillä mielin. Siitä voi lukea lisää sanaris.fi-sivuston uutisesta.