Perjantaina tulee 30 vuotta ensimmäisen uutisristikon julkaisusta. Niitä on siis tähän päivään mennessä julkaistu liki 1500. Olen aina auliisti antanut kunnian ideasta Ilta-Sanomien toimitukselle, josta tämä pallo heitettiin minulle. Yhdessä olemme luoneet ristikon, joka on varmasti ainutlaatuinen koko maailmassa. Ristikon ajatus oli myös virkistää muuten viikon hiljaisinta myyntipäivää, tiistaita. Aluksi tehtävä oli palkinnoton, muutama vuosi sitten kiinnostusta ja ostohaluja ryydittämään asetettiin tuhannen euron palkinto.
Ruokahalu kasvoi laatiessa, se on pakko myöntää. Ristikon julkaisupäivä on lyhyttä maanantaijaksoa lukuun ottamatta ollut tiistai. Aluksi aloitin laadinnan lauantai-iltana. Sitten se siirtyi kohti sunnuntai-iltaa ja pitkän aikaa laadin sen vasta maanantaina. Ennen oli enemmän varaakin. Toimitin joskus ristikon painoon maanantain puolella. Siihen saattoi saada jonkun viitteen maanantai-illan uutiseen, joka hädin tuskin ehti muuallekaan lehteen. Ennen sähköistä toimittamista oli kuitenkin yksi pulma: ristikko piti joko viedä itse toimitukseen tai lähettää taksilla.
Viime aikoina olen jakanut tehtävän suunnilleen puoleksi Toni Pitkälän kanssa. Toni piirtää itse, minulla on Heli Kärkkäinen työparina. Edelleen kyllä joskus herään maanantaiaamuna laatimaan tehtävän. Näin etenkin, jos sunnuntai ei ole ollut suurten uutisten päivä. Sitä oikein toivoo, että tapahtuisi aamuun mennessä jotain yllättävää ja kiinnostavaa, mielellään positiivista.
Uutisristikko on antanut tiettyä rytmiä elämääni jo 30 vuotta. Pari vuotta sitten, kun IS:n kesäristikoita oli tehty jo jonkin aikaa, tajusin, että niiden varjolla voi seitsemän heinä-elokuun uutisristikkoa korvata samankokoisilla kesäristikoilla. Vaikka uutisristikkoa olisi kunka hauska tehdä, pieni tauko on tehnyt hyvää.
Toukokuun viimeisenä päivänä pääsin välittämään suuren uutisen yhdelle persoonalle. Soitin valkeakoskelaiselle Kati Heikkiselle ja kerroin hänen voittaneen Miljoonasade-yhtyeen olohuonekeikan haluamassaan paikassa. Kilpailu pidettiin Punaisen Pelikaanin numerossa 2. Palkinnon voittaakseen piti tietää aika paljon yksityiskohtia yhtyeen uudesta levystä Sähköinen Rouva Maa. Monta ristikkovastausta pitikin vetää, ennen kuin kovan Miljoonasade-fanin Katin paperi sattui käteen. Aiemmissa oli hyvää yritystä, mutta kaikki jäivät kauas oikeasta.
Kati ei ensin tajunnut, sitten ei meinannut uskoa ja lopulta sanoi väreiden kulkevan läpi ruumiinsa. Voitto meni selvästi hyvään paikkaan. Tuohon huumaan pamautin heti ehdotukseni, että tulen paikalle, jos vain aikataulut sopivat. Tämä sopi Katille ja tiesin pääseväni bensakustannuksilla, sillä tilaisuudesta ei saa periä pääsymaksuja.
Miljoonasateen uuden levyn ympärillä on muutenkin koko ajan mukavaa kuhinaa. Siipien tiet on Radio Suomen soittolistalla ykkösenä ja Rokkarin luu -niminen olut löytyy nyt kaupoista.
Kaikkien ristikkokiireiden ohella olen viime kuukausina käyttänyt aika paljon aikaa musiikkiin monella tavalla. YouTuben Ajankohtainen Härkönen on vain pieni osa sitä. Ehkä pääsen kirjoittamaan jotain konkreettista jo lähiaikoina.
Kiitos Eki – taas kerran – aivan mahtavista ristikko- ja kryptojulkaisuista. Ihanaa, että Sinulla riittää vielä energiaa moneen muuhunkin alan toimintaan.
Koska olen olettanut, että myös ns. “Ristikkorenki-net”-sivusto on (ainakin alkujaan) Sinun aikaansaannoksiasi, olisi pieni nöyrä toive, että voisitko joskus “päivittää” sivustoa pyörittävän ohjelman (Flash) uudenpaan versioon, jotta myös uusimmilla tietokoneilla ja tableteilla se olisi ristikkoharrastajien käytettävissä, sillä siellä on varsin paljon vanhaa hyvää tietoa, jota ei muualta löydy, eikä sitä pääse joka-iikka sorkkimaan. Oletko ajatellut koskaan viedä ideaa muutenkin etiäpäin, vaikkapa pientä käyttäjämaksua vastaan ?