Ristikkotarinat

Äiti rakasti haasteita

Äitini Saara Savo-Pennanen menehtyi 86-vuotiaana lokakuun alussa. Hän oli Punainen Pelikaani -lehden ikuinen, uskollinen ystävä, tilaaja ja täyttäjä. Hän oli täysin suvereeni viimeksi mainitussa ja kyselikin meiltä aikuisilta lapsilta usein vain nykyaikaan liittyviä vihjeitä, joihin hänelllä ei ollut enää kosketuspintaa, kuten nykymusiikki tai -elokuvat. Myös lastenlasten tietämystä testattiin mm. puhelimitse. Äiti lähetti usein lehden kokonaan täytettynä toimitukseen ja sisareni sanoi joskus lehteä postittaessaan huomanneensa muutaman helpon kirjaimen puuttuvan ja lisäsi ne oikeille paikoilleen.

Ristikoiden täyttäminen oli usein meidän kaikkien yhteinen harrastus. Koskaan ei päästy ovesta ulos niin, ettei katsottu onko ristikossa jotain, missä voisimme auttaa. Vielä ovensuusta äiti saattoi huudahtaa, että ristikko jäi katsomatta, joten pysähdyttävä oli.

Äiti rakasti haasteita ja ristikon laatijoista Toni Pitkälä tarjosi niitä. Meistä ne ovat äärimmäisen hankalia ja epäloogisia, mutta Veikkauksen mainosta mukaillen, ratkaisijan maailma on toisenlainen. Kun äiti hoksasi ja keksi johonkin, meistä asiaan vihkiytymättömistä täysin käsittämättömään vihjeeseen ratkaisun, oli ilon hetki varma. Hän saattoi jopa soittaa ja sanoa, että päihitin Tonin. Ja hihitti päälle.

Käärmeristikko jäi itselleni täydelliseksi mysteeriksi, vaikka sitä pehmeäksi kummattua matoa usein tuijotinkin. Sisareni sen sijaan ratkoi usein tavuristikkoa siksi, että niissä ei aina ollut äidille tarpeeksi haastetta. Me tyydyimme osaamme; äiti osasi, me ei.

Minulle jäi nyt kaksi tyhjää lehteä, sillä vielä sairaalassakin äiti yritti ratkoa niitä. Lupaan yrittää ratkaista edes ne helpoimmat, mikä lauseena kuulostaa lähinnä vitsiltä.

Äitini lehden voi nyt perua, hänen ristikkonsa on täynnä.

Leea Pennanen-Salli
Pori

Perinteen siirtoa

Minulla on tapana aina täytellä sängyssä illalla Punaista Pelikaania. Yökyläilyillä lastenlapset (joita on 5) siinä mummun vieressä kiinnostuivat jo hyvin pieninä ristikoista.

Tuppasi käydä niin, että niihin mummun puolitäytettyihin ristikoihin ilmaantui lasten kynänjälkiä. Niinpä tässä erään kerran otin vanhemman ristikkolehden ja annoin sen 4-vuotiaden kaksosten omaksi lehdeksi.unnamed Yhdessä aloimme käydä vihjeitä läpi ja mietimme mitä sanoja niistä syntyisi. Lapset osaavat jo kirjoittaa melko paljon, joten riitti kun sanoi pähkäilyjen jälkeen mikä sana vihjeestä tulee. Siitä se sitten lähti. Eiväthän lapset toki yhteen menoon jaksaneet kirjoitella, mutta ristikko vietiin kotiin ja äitin ja isin kanssa se täyteltiin loppuun ja tuotiin riemulla mummun nähtäväksi.

Ristikonratkonnan perinnettä on meillä siirretty tuleville polville ja toivottavasti ristikoiden tulevaisuus on valoisa, sanoilla leikittely ja pyörittely on parasta aivojumppaa ja viihdettä.

Tuire K.

Sanaraamattu

Minusta tuli ristikkoriippuvainen tutustuttuani Punaiseen Pelikaaniin joskus vuosituhannen vaihteessa (saattoi olla jo 90-luvulla). Sivu sivulta vaikeutuvat ristikot veivät mukanaan. Tarvitsin kipeästi apua. Löysin parhaan mahdollisen, Ekin Ristisanakirjan vuonna 2002. Siitä tuli vakituinen seuralaiseni ratkoessani ristikoita (myös muita kuin PuPe). Aamukahvilla, pihakeinussa, illalla vuoteessa. Kovia Sanaraamattuni – joksi sen ristin – on kokenut (niin kuin kuvasta näkyy!). Se on auttamatta tullut tiensä päähän. Olisi aika saada uusi, vai mitä?

Rauni Forssasta
(joka saa palkkioksi tästä lyhyestäkin tarinasta MMM Sanaristikot -kirjan, jossa tuo sanasto on tuoreempana)

unnamed

Iloa suruun

Kirjoitin aiemmin iloitessani kryptoistanne tehden niitä “kolmessa polvessa”. En malta olla jälleen kääntymättä puoleenne kertoakseni tuotostenne uudenlaisesta merkityksestä minulle.

Elän näet nyt suuressa surussa, kun aiemmin täysin terve ja itseään hyvin hoitanut, minulle niin rakas puolisoni, tuli elokuun alussa todetuksi salakavalasti edennyttä ja jo hoidon ulottumattomiin ehtinyttä haimasyöpää sairastavaksi. Diagnoosista kuolemaan kesti vain 3 kk ja 1 pv (6.11.)!

Olen kiitollinen, että olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja siksi voin hoitaa hänet kodissamme – ja niin saimme elää viimeisen taipaleemme oman kodin rauhassa, jokaisen hetken yhdessä!

Nyt, kun elän tyhjiössä, musertavassa ikävässä ja ajatukset ovat todella vaikeasti hallittavissa, on kryptojen hyöty näyttäytynyt minulle suureksi avuksi: niitä tehdessäni pystyn keskittymään ajattelemaan vain numeroiden ja kirjainten yhdistämistä, katkaisemaan siksi aikaa tuskan kouristuksen, mielen hajanaisuuden. Toisaalta huomaan erityisen suurta helpotusta, kun voin todeta “pääni toimivan”, että numeroiden ja kirjainten yhteys löytyy.

Puolisoni eläessä pyysin häneltä usein apua oivaltaa kuvan tuoma sana-apu. Nyt Krypto Pelikaani -lehden 12/2014 numerossa jouduin selviytymään siitä ihan itse – ja selviydyin! Se tukee minua ajatuksessa, että voisin tulevassa joskus vielä selviytyä yksin muissakin asioissa!

Näin nyt siis kiitän sekä toivotan iloa tulevien kryptojen laatimisessa, joiden merkitys saajilleen on kokemukseni myötä hyvinkin monitahoinen!

Toivotan kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle koko Pelikaani-tiimille. Kokemukseni jälkeen parasta, mitä voimme toisillemme toivoa on, että saisimme elää/pysyä terveinä!

Aino Espoosta

Rakkautta ristikoihin ja puolisoon

Aloin seurustelemaan kihlattuni kanssa neljä vuotta sitten. Asuimme seurustelumme alkuvuodet eri paikkakunnilla. Näimme vain viikonloppuisin. Soittelimme pitkiä puheluita joka päivä. Saatoimme helposti jutella kaksi tuntia putkeen, vaikka asiaa ei olisi ollut kuin vartiksi.

Poikaystäväni kertoi, että oli aloittanut Mustan Pelikaanin ratkomisen jo nuorena poikana, vuonna 1994. Omat ristikkoratkontani olivat lähinnä sanomalehdistä löytyviä ristikoita. Mutta olin kuitenkin kiinnostunut sudokuista ja ristikoista.

Pitkien puheluidemme aikana poikaystäväni usein kertoi vaikeita ongelmakohtia, joita ei ollut saanut ratkottua, harvoin kuitenkaan osasin auttaa. Kerran puolisoni kuitenkin manaili, että olisi yksi sana, jota hän ei millään keksi. Hän kertoi taas toiveikkaana vihjeen ja sanassa jo valmiina olevat kirjaimet. Vihjettä en enää muista, mutta se liittyi jotenkin käsitöiden tekoon. Itse kovana neulojana osasin kertoa, että vastaus oli “mohair”. Kultani ei voinut uskoa todeksi, että todella tiesin sanan ja kiitteli moneen kertaan.

Nykyään asumme jo yhdessä, ohi ovat maratonpuhelut. Mutta ristikoita ratkomme edelleen yhteistyössä. Olemme molemmat kehittyneet ratkojina. Itse siirryin Passelin tilaajaksi ja kultani ratkoo jo Punaista Pelikaania. Hän auttaa minua usein vaikeissa kohdissa. En esimerkiksi koskaan muista, kumpi on vuoristo, Ural vai Aral. Kysyn silti usein, josko hänellä olisi mohairin kaltaisia todella pahoja sanoja, joissa voisin auttaa.

Aliisa, Porvoo

Muuttuva maku

Olen huomannut kuten varmaan moni muukin, että ratkontamaku on vuosien varrella tullut toisenlaiseksi. Hyvänä esimerkkinä kryptot, joita ratkoin vielä 90-luvulla, mutta nykyään ne tuntuvat hieman tylsiltä. Ehkäpä kryptojen ratkomattomuuteeni (- sokkokryptot) vaikuttaa sekin, että ne tuntuvat liian helpolta. Tänä päivänä kuvaristikot vaikeusasteskaalalla 2–3 tähteä miellyttävät itseäni eniten piilosanojen ohella. Niistä kun saa paljon ahaa-elämyksiä, ja jos ristikko on hyvin tehty niin myös suurimpaan osaan vihjeistä tajuaa yhteyden ratkaisusanaan.

Omakohtaisesti voin kertoa, että kehitystä ratkojana voi tapahtua hyvinkin nopealla aikataululla. Vielä kolmisen vuotta sitten tein ainoastaan helppoja ristikoita, sitten päätin kokeilla keskitasoa aluksi haparoiden, ja nyt menee jo lähes koko Punainen täyteen. Ainoastaan vaikea tavuristikko menee yli hilseen. Mutta mitään täydellisyyttä en missään tapauksessa tavoittelekaan, ratkonnan pitää olla mukavaa!

Kun tuossa alussa hieman kryptoja dissasin, on tähän mainittava vuonna -96? Paksussa ollut ruotsinkielinen krypto. Viereisellä sivulla oli samalla teemalla suomeksi. Se oli kyllä mielenkiintoista vaihtelua!

Antti, Porvoo

Kryptoilijoita monessa polvessa

Kun nyt innolla seurustelen viimeksi tulleen Krypto Pelikaani-lehden parissa, en malta olla viestimättä sinne “alkulähteille” seuraavaa. Pari vuotta sitten vieraillessani nyt 85-vuotiaan äitini luona tutustutti hän minut suurella innolla kryptoon. Huomasin, että kiihkeän työelämän aikaan ristikot yms. olivat jääneet minulta kokonaan huomaamatta. Nyt eläkkeellä ollessani nautin sekä ristikoista että kryptoista. Pidän niitä tärkeänä harrasteena ihan ajatuksen kirkastamisessa, hoksottimien säilyttämisessä.
Äidistäni se siis alkoi ja nyt vanhin lapsenlapsistani, 12-vuotias tytär, on luonamme vieraillessaan myös innostunut asiaan. Niinpä sitten “toinen toistamme tukien” istumme yhteisen harrasteen äärellä, tällä hetkellä vielä niin, että voin toimia oppaana.

Eipä varmasti aikaakaan, kun osamme vaihtuvat! Esim. kerran Milla-tyttö oli saamassa työnsä valmiiksi, kun hän ihmetteli, että mikähän tämä sana mahtaa olla, kun siitä puuttuvan kirjaimen pitäisi olla H, mutta jos sen siihen lisään, tulee sanaksi AHJO – onko sellaista sanaa olemassa? Syntyi pitkä ja antoisa keskustelu ahjosta ja kaikesta siihen liittyvästä, josta nykynuoriso ei tiedä enää mitään.

Siispä nyt kolmessa polvessa nautimme tekemästänne työstä!

P. S. Sukupolvien ketjun totesin meillä kryptojen äärellä menevän kolmannessa polvessa. Neljäskinhän siihen väliin mahtuisi, mutta tyttäreni, lapsenlapseni äiti, elää nyt kiihkeästi omaa työrupeamaansa kuten itse elin aikoinaan, joten ketjusta neljännen maailmaan ne eivät (vielä) mahdu. Kaikella on aikansa! Toisaalta puolisoni on liittynyt myös “piiriin”: meille on syntynyt uusi yhteinen virkistävä ajanviettotapa. Hänen erityisosaamistaan tuntuu olevan oivaltaa annettu vihje (kuva) alkusanaksi.

Aino Espoosta

Tunarin tarina

Uusi ristikkolehti kolahtaa postilaatikkoon. Jippii, kerrankin aikaa ratkoa, kun Joulu kuluu yksin. Varmaan saan lehden kaikki vaikeimmatkin täytettyä oikein, tai ainakin omasta mielestä… No, ekaksi 200 egeä tarjoavat aukeamat ja niistä se vaikeampi ensiksi. Vuokilan laadinta ei ollutkaan erityisen hankala tällä kertaa, ratkesi kohtuullisen helposti. Sitten takasivun Pitkälän kimppuun. Ensin kauhistus, noin pitkiä sanoja eikä kokemuksen mukaan rangistäkään ole apua näihin Tonin kamaluuksiin. No, ratkonta lähti kuitenkin liikkeelle aika helposti luoteiskulmauksesta jonne Tapparafani asettui istumaan kaukalon laidalle muutaman kumppanin kanssa. Mutta aika yksinäisiksi jäivät katsomossa. Välillä helpompia alkupäästä. Pihlajamäen keskis, niin somat hanhet kulkemassa ristikon kuvituksena. Näistä olen aina pitänyt, eikä tämäkään tuottanut pettymystä. Helposti ratkesi ja uskon myös oikein. Sitten taas Tonin kimppuun. Sitkeä tuijotus tuotti tulosta, lähes puolet ratkesi kun keksin muutaman vierasperäisiä kirjaimia sisältävän sanan. Ei tarvinnut nakella perintöastioita seinille! Nyt oli usko palautunut kuitenkin onnettomaan ratkojaan. Sitten muiden kovisten pariin. Hakonen tarjoaa aina oivalluksekkaan laadinnan ja tällä kertaa ratkoin sen, muistaakseni, yhdellä istumalla. Ei se helppo ollut, mutta tyylinsä on tullut jo kohtalaisen tutuksi. Sitten Viitamäki. Alakerta melkoisen helposti aukeava, mutta pääkuvan viereinen alue vaati toisenkin, jos kolmannenkin katsastamisen ennen avautumistaan. Tämä laatija on itselleni aika outo, mutta selville vesille tässäkin uitiin. Uskon vahvistukseksi seuraavaksi Pitkälän kakstähtinen, jossa oli aika metka pääkuvien jekku. Sen avautuminen avitti ratkaisevasti koko ristikon avautumiseen. Ei paha eikä kamala, vaan leppoisasti ratkottavissa tunarillekin. Ja vielä viimeisen kerran sen pahiksen kimppuun, josko nyt selviäisi herran aivoitukset. Keskeltä vasemmalle alas vielä avautui, vaan oikea reuna oli neljänneksen vajaa. Kerrankin renki tarjosi apua jos Lepakkonakin on Siippa, tiedä häntä, mutta oli sen verran kumma sana, että ajattelin sen sopivan myäs laatijan ajatukseen. No siihen ne ‘varmat’ tiedot sitten loppuivatkin, arvuuttelin moniakin sanoja sinne, mutta mikään ei tuntunut natsaavan vihjeeseen ja risteäviin tarpeeksi hyvin… Sitten laskin tyhjät ruudut ja löysin niitä vielä kolmisenkymmentä… Nyt loppui into, kun uusi lehti tuli eikä siinä ole Herra Kamaluuden laadintaa ainuttakaan. Jospa tämä uusi lehti antaisi onnen ja täyttyisi kokonaan jonkun voitonkin kera!

Terveisin
Tunari

Tasacova suoritus

Tiesittekö, että Pelikaaniristikot tuovat huumoriakin elämään?
Äitimuori kyselee minulta usein apua ratkoessaan Pelikaaneja. Kun kiireessäni sitten hihkautan/huutelen sanoja, niin väärinkäsityksiäkin tulee eteen…

Kun olin kiirehtimässä ovesta ulos, muori huusi:”Sanopa, mikä on latinorakastaja, kaheksan kirjainta?!” Huikkasin:”Casanova seellä!”
Palattuani illalla kotiin, muori näytti ristikkoa ja puuskahti:”Ei se kyllä ollu se, mitä sanot!” Muori oli kirjoittanut: TASACOVA.

Tässä muutama muu hauska muorin väärin kuulema ratkaisusana:

-Batiikista tuli baptisti
-Albiino muuttui albaaniksi
-Soppatykistä sukeutui lottatykki

Näillä on hekoteltu vedet silmissä…
Onkohan muilla Pelikaanien ratkojilla vastaavia kokemuksia?

JT Pohjois-Suomesta

Teline(aivo)voimistelua

Tiedättekö, mikä on hankalinta ristikoiden ratkaisemisessa? No, justiinsa se, että on pirun vaikeaa kirjotella selällään maatessaan. Viime kesänä rötkötin veneessä matalassa järvenlahdessa ja tuijottelin Punaista Pelikaania. Lehteä siis. Jotain pöljänvaikeaa ristikkoa siinä taivastelin, kunnes älysin parit ratkaisusanat! Mutta eihän siinä voinut mitään kirjoittaa. Aurinko paahtoi, ja vieressä olevassa kylmälaukussa oli (ah! niin viileitä) oluttölkkejä. Voiko tämä olla näin vaikeaa? Siitä se sitten lähti. Ristikkoratkaisutelineen kehittely. Kaksi päivää meni aikaa. Lehtisaha, vanerilevy, metallitangot, vääntelypihdit sekä jotain muuta olivat välineinäni. Syntyi siitä lopulta härveli, joka sopi vallan hyvin soutuveneeseemme! Tulipahan sitten ratkottua erinäisiä Pelikaani-ristikoita venosessa hempeiden tuulien heilutellessa ja paahtavan auringon alla. Sama kapine kelpasi myös kirjatelineeksi Tämä siis ihmeellisen lämpimänä kesänä 2013. Sadesään ratkontatelinettä voi kehitellä joku muu.

JT Pohjois-Suomesta

Kolkataan!

Ristisanahan on tuttu, mutta entä tämä: Ristisanan paikka ja kolme tavua? Sen on pakko olla Gol-ga-ta. Päätöstavu aloittaa kaksitavuisen ”bittimaailman sana-osasen”, joten ”ta-vu” sopii tähän vielä hakkeroimattomaan tyhjään ruudukkoon!

Hyllyssäni on kaksi kookkaamman puoleista kirjaa vierekkäin, ison ristinkuvan kyljessä omaava pyhä kirja Raamattu, jonka vieressä on Ekin Ristisanakirja. Isoon kirjaan tulee turvauduttua aina kiperämmän paikan tullen, mutta tällä kertaa selvisin omin neuvoin ja itse. Ristiä kaksi siis, kuin vakioveikkauksessa konsanaan.
Jätän kynän ja perinteisen ratkonnan ja puoliksi sukellan surffaillen ristikkoväen aarreaittaan etsimään kiperämpää aivonystyröitä hierovaa tehtävää. Ratkottavaa löytyy, joten jatkan ratkontaa päätteellä. Älykkäämmän sanaviihteen parissa on mielekästä käyttää aivosoluja ja kadottaa aikaa odottaen tulevaa, mikä ei enää välttämättä paremmaksi muutu. Enää ei olla kynän ja paperin varassa, vaan nollien ja ykkösten muodostamassa ohjelmoidussa sanaruudukossa kohtaavat mennyt ja tuleva: digiristikko on täällä jäädäkseen. Vielä kun saisin mobiili-älylaitteeseeni, jota myös puhelimeksi kutsun, tuoreen pähkinän purtavaksi aina halutessani, olisin vieläkin onnellisempi. Ehkä senkin vielä elinaikanani näen tapahtuvaksi?

Jere, Turku

Lintua pöytään!

Istuin aamun valjetessa Pelikaani-ristikkoa ratkomassa. Aurinko oli jo noussut horisontin takaa ja kiilteli keltaisena olohuoneen ison ikkunan läpi. Ajatus harhaili jotain vihjesanaa miettiessäni, ja kroppakin taisi olla aamiaista vailla – ei oikein ristikointi sujunut. Ulkona kuului vielä joutsenten kurkkulaulu, vaikka lokakuuta elettiinkin. Oikein sellainen viipyilevä tunnelma.

Ja sitten rysähti! Hyppäsin vaistomaisesti pystyyn ja kaadoin samalla mehulasin ristikkolehden päälle. Inkeri-kissamme juoksi korvat soikeina sohvan alle piiloon. Pään läpi meni tiuhaan tahtiin hätäisiä mielikuvia: hajosiko taulu-tv, räjähtikö lämmityshuoneen kattila vai posahtiko meteoriitti katon läpi?

Lopulta syy pamaukseen löytyi viereisestä huoneesta: teeri oli lentänyt ikkunasta läpi! Lintu päätyi pataan paistumaan. Ikkunan vaihto maksoi 150 euroa, joten huippuravintolan annoksen hintainenhan siitä linnusta tuli.

Aina, kun tässä ratkon Pelikaaneja, hiipii mieleen ajatus: mikähän paisti sieltä lautaselle seuraavaksi jysähtääkään?

Mitä tästä opimme: parempi Pelikaani nenän eessä ratkottavana kuin lintu karmit kaulassa kammarissa!
Pirkko, Ristijärvi

Syysterveiset

Syysterveiset Ekille ja muille laatijoille! Näinä aikoina on tullut mietittyä miten kauan olenkaan viihtynyt seurassanne. Ensimmäiset lehteni olen varmaankin tilannut joskus 1995, sillä selaillessani vanhoja kirjoituksiani tulee pelikaaneista ystäviäni. Muistan lähettäneeni Lentokadulle vastauksia? Ihastuin logoon ja sisällön vaikeistakin sivuista. Paksusta tuli Passeli ja mustavalkoisista värillisiä. Kiitos jokaisesta vuodesta ja lehdistä. Ne tulevat vielä kaikki postin tuomina.

Antoisia laatimishetkiä kaikille, terveisin

Saariston ratkoja

Looky looky!

Apuneuvoja aina tarvitaan. _ A _ I _ U _ N _ N mitähän tuohonkin muodostuu… Näyttää niin kummalliselta vaikka noin monta kirjainta olen jo saanut piilosanaan. Nyt keksi VAKITUINEN ystävähän siihen tulee! Vihje on TYNNYRISSÄ KASVANUT TYTTÖ KITUI VANNE AINAISENA KAHLEENAAN.

LuKihäröisenä yksilönä olen aina joutunut käyttämään apuviivoja erityisesti pystysanojen hahmottamiseksi niin ristikossa kuin piilosanassakin. Muuten ratkaiseminen on liki mahdotonta. Kouluaikana muinoin meitä tämän häiriön omaavia pidettiin tyhminä ja laiskoina, kun emme oppineet lukemaan sujuvasti. Lukemaan sentään opin, vaikka ajoittain sekin tuntuu tavailemiselta, niin hidasta hommaa. Enkä kovin tyhmänäkään enää pidä itseäni, kun olen sentään oppinut ratkomaan kolmitähtisiäkin Pelikaaneista ja Suomen Kuvalehdestä.

M. S. pohjoisesta

Vanhoja tai uusia, kaikki käy

Kiitokset Pelikaanien uudistamisesta ja erityisesti paksusta juhlanumerosta.

Laatu on edelleen hyvä: osaavat laatijat. Puujalkavihjeitä ja ristikkosanoja ylivoimaisesti harvemmin kuin kilpailijoilla. Useat laatijat ja uudet tai vanhat tauon jälkeen tekevät lehdestä haastavan. En kuitenkaan missään tapauksessa toivo, että vanhat syrjäytettäisiin. Kolmitähtisen saan helpommin täyteen, kun tunnen Vuokilan, Pihlajamäen tai Pallosen tyylin.

Hyvän ristikon tulisi olla sellainen, että hakuteoksia, karttoja tai Googlea ei tarvita. Onneksi Pelikaanit täyttävät tämänkin ehdon aika hyvin. Minua ei haittaa, jos laulajasta tai juoksijasta jää joku kirjain puuttumaan.

Uusi taitto toi lisää ratkottavaa, hyvä, kunhan kuvat eivät mene liian pieniksi, niin kuin Hakosen ristikoissa useinkin käy.

Uudistus tuli hyvään aikaan, sillä kilpailija (Iisakki) on viime aikoina nostanut tasoaan. On nykyään hintansa väärti ja tulee 12 krt/a.

Kun ikää karttuu, tulevat kolmitähtiset vaikeammiksi, eivätkä jotkut enää ratkea alkuunkaan. Ei haittaa.

Kiitokset, hyvää jatkoa

SS pohjoisesta

Eräs kehityskertomus

Nuorena tyttönä innostuin Turun Sanomien Extran ristikoista. Markku Mäkelän upea kuvitus ei varmastikaan ollut vähäisin syy kiinnostuksen heräämiseen. Varsinkin, kun kynä ei omassa kädessä tahdo millään totella ohjausta. Enpä niihin monta sanaa alussa osannut täyttää, mutta ei se minua lannistanut. Taidon (ja ristikkokirjallisuuden) karttuessa aloin ostella silloin tällöin ristikkolehtien irtonumeroita. Upeat värit saivat usein valinnan osumaan Pelikaaneihin. Punainen Pelikaani osoittautui tosin vaikeustasoltaan ylivoimaisen vaikeaksi, hyvä kun puoliväliin asti jotenkin selvisin.

Aikuisiällä löysin vaikeat ristikot uudelleen, kun Suomen Kuvalehti alkoi viikoittain tipahdella postiluukusta. Kun sinnikkäällä yrittämisellä alkoivat sen kolmitähtisetkin ratketa, jopa viimeistä kirjainta myöten, palasin kaupan lehtihyllylle ja rohkenin taas ostaa ”pahis” Pelikaanin. Ja kuinkas kävikään, ei jäänyt lehden vaikeimmistakaan tehtävistä paljoa puuttumaan. Tilaukseen sekin sitten meni, ettei tarvitse irtonumeroa metsästää.

Muutaman haparoivan askeleen olen ottanut laadinnankin suuntaan, mutta onko siihen joskus aikaa ja voimavaroja ihan kunnolla paneutua, se jää nähtäväksi.

Pelikaani-fani, Riihikoski

Näin se ihminen muuttuu

Näin se ihminen muuttuu nollaratkojasta lähes nollalaatijaksi, viitaten siis määriin

Aikoinaan innostuin kryptojen ja sanapalapelien (myös yhden muun tehtävätyypin) laadinnasta ilman ratkojataustaa. Lisäksi en ole koskaan ollut äärikiinnostunut äidinkielen teoriasta, enempi aineiden kirjoituksesta pidin koulussa, vaikken siitäkään varsinaisesti. Aiheet olivat sellaisia yleensä jotenkin tylsiä ja eräs kivoimmista aiheista oli sellainen, että muulle luokalle oli sitä hyvin vaikea selittää: harrastin näet asioita, joista yleisesti ottaen vielä nykyäänkään kovin moni ei tiedä mitään. Laadintojani oli lehdissäkin (en mainosta missä, ei ole tarkoitus kehua itseäni tässä) ja yllättäen aikoinaan ihastuin ratkomaan myös kryptoja itse, tosin vain Erkki Vuokilan ja Aulikki Nenosen, meillä kolmella minusta samanlainen sanamaku laadinnassa. Kiteytyy tähän ajatukseen: vaikeankin tehtävän saa ihan tavallisista sanoista ei tarvita mitään erikoissanastoa tyyliin nelilö, kuusilo tai ties mitä muuta nuo ovat jääneet mieleen koska lähipirinikään ei tuntenut, nettihauilla sai muodostettua vaivalla käsityksen, mistä on kyse. Sopivasti kirjainten suhteen kun sotkee laatiessaan, saa ihan helposti päänvaivaa eikä kaikkien tehtävien tarvitse olla vaikeitakaan, ettei niistä olisi iloa. Helppokin tehtävä on kiva ratkoa, kunhan ei liian helppo ja sanat ei liian ilmeisiä heti aloituksen jälkeen tyyliin pääsana paljastaa tietyt kirjaimet, jonka jälkeen seuraavan sanan pystyy arvaamaan suoraan, kun ei aina jää edes kahta/kolmea vaihtoehtoa. Mutta vaikeutta voi siis minusta tavoitella kahdella tapaa: erikoiset sanat tai sotkettu kirjainten esiintymistodennäköisyys. Sama juttu: gourmet-ruuan teossa ei minusta tarvita jotain pikkujuustolan juustoa (esimerkiksi tuota) saadakseen jotain erikoisen hyvää aikaiseksi, tavallisetkin aineet (viittaan niihin joita varmaan noin joka kylästä saa) taidolla käyttäen maistuvat paremmin. Juustot esimerkkinä, niitä mieletön kirjo jopa samalla nimellä kuten Edam, Emmental tai Sinihomejuusto, löytyy monia hyvin erilaisia. Ja tietysti juusto esimerkkinä, kun olen itse juustojen ystävä. Ja nyttemmin laadinta ainakin jollain tasolla (eli Sanasepoista voi minut ehkä bongata joskus), tarkoitus on nähdä, miten uusin laadintani menee sukulaiselta läpi (tuossa pyrin tuohon kirjainsuhteen sekoittamiseen joka minusta todella “kivaa”) ja muu tulevaisuus auki (loppui itsestäni riippumattomasta syystä).

Lopuksi haluan vielä todeta: ratkon siis vain kryptoja (tällä hetkellä vain kahta laatijaa, kumpaa mieluummin, sitä ei voi sanoa, tasoeroa ei minusta ole käytännössä mitattavissa. Minua kiehtoo se, että miten sama numerosarja voi olla niin monta eri sanaa tai jotain tuonnepäin, en itsekkään täysin ymmärrä, mikä vetää puoleensa. Ja sanapalapelit taas liian vaikeita (silti vain noin 2 kertaa laskematta mennyt niin, että tarvitsi muuttaa, että on vain yksi ratkaisu) ja vain yhden (enemmästä en tiedä) laadinnan ulkoasuun jäi virhe, jota ei minun jälkeiset tarkistusvaiheetkaan nähneet) ja ristikot eivät vain jotenkin täysin innosta, vielä tulevaa vaikea ennustaa…

Juha-Pekka Kuusela, Akaa

Seminoloogie boogie woogie

Minusta ei tullut James Herriot -tyyliin eläinlääkäriä, mutta seminologiksi asti pätevyys on hankittu. Teen yhä seminologin lomituksia, kuten päivänä, jolloin…

olin yhdellä isolla pihattotilalla jaloittelualueen reunassa siementämässä lehmää isännän avustuksella. Vilkaisin vieressä makoilevaa lehmää sivusilmällä. Ihan säpsähdin! Tunnistin heti, että Malojen ristikko näkyy, samoin Pihlajamäen. En nähnyt harhoja, vaan isotuottoisen lehmän utareliivien täytteenä, sanomalehtien joukossa oli aitoja Pelikaani-ristikoita! Isäntä kertoi udeltuani: “Emäntähän niitä ristikoita aina ratkoo, ja kuulema noiden ristikoiden paperi on hyvä sanomalehtien kanssa.”

Kannet ja niitit olivat kuulema poistettu 😉 Harmi, kun en ottanut kännykällä kuvaa. Oli sen verran kiire seuraavalle navetalle. Pelikaani-ristikoista löytyy siis apu myös eläinkunnan edustajille! Mukavaa kesänalkua kaikille ratkojille!

Pelikaani-mies Pohjois-Suomesta

Heddelmällinen juttu

Nykyinen mieheni oli poikamiesaikoinaan tansseissa tavannut mukavan tytön ja saanut houkuteltua tämän yöksi kämpilleen. Seuraavana aamuna töihin lähtiessä hän toivoi, ettei tuttavuus katkeaisi alkuunsa, joten hän ehdotti, että tyttö viettäisi päivän hänen asunnollaan. Tee vaikka ristikoita aikasi kuluksi, hän ehdotti. Tyttö ei kuitenkaan enää ollut paikalla hänen palatessaan kotiin, yhden sanan hän oli täyttänyt ristikkoon: hedelmä 8 kirjainta = bannaani.

Tämä tarina jäi kuitenkin mietityttämään, että onko se niin vaikeata se ristikoitten teko ja saatuani alustavat ohjeet mieheltäni ei kun hommiin. Ei se alussa todellakaan niin helppoa ollut, mutta olin kuitenkin koukussa saman tien. Pikkuhiljaa alkoi edistystä tapahtua ja voitettuani Vuokilan Ristisanakirjan alkoi Lyyti kirjoittamaan. Nykyään on Punainen Pelikaani suosikkini, vaikka kärsivällisyyteni, tietomääräni ja hoksaavaisuuteni eivät viimeisiin visaisiin riitäkään.

Kaarina, Sundbyberg
 

Pelikaani-matka

dh

Asuntoauto on poiminut viimeiset matkalaisensa. 1300 km valtateitä häämöttää edessä. Muutaman kilometrin päästä löytyy huoltoasema:

“Pelikaani mukaan!”

Ensimmäinen ristikko ratkeaa ennen Jyväskylää.

Seuraava tuottaa jo vaikeuksia, mutta emme lannistu. Hitaasti, mutta varmasti, sanat toisensa jälkeen löytävät paikkansa ja tunnelma on hilpeä. Usvainen Järvi-Suomi näyttää komealta näiden lasien läpi. Matka Kuopioon taittuu rattoisasti kaikkien osallistuessa ristikoiden täyttämiseen. Viallinen eläin? Hmm.. No sehän on susi.

Seuraavan päivän pähkäilemme kohti Raahea. Pitkät sanat tuottavat vaikeuksia, mutta muuten lehti täyttyy mukavassa tahdissa. Puolivälin Baarissa mietimme uusinta mysteeriä: “Usein pastaan”, 15 kirjainta.

Perjantaina sana ratkeaa. Viimeisimmän ateriansa monta päivää sitten syöneenä ihminen tajuaa ruuan päälle. Mehukas kastike kruunaa pastan ja vähän vielä parmesania päälle! Tätä täytyi tottakai juhlistaa syömällä pizzat.

Siitä vielä Ouluun ja sitten kohti kotia. Sunnuntain aamuyöllä melkein valmis Punainen Pelikaani kuumottelee pöydällä vielä viimeisen siirtymän, mutta jääpähän sitä sitten seuraavallekin kerralle!

Kiitos Pelikaani – olet hyvää matkaseuraa!

Death Hawks

Krypton ratkontani sokkona

Edessäni on kryptinen pulma ratkottavaksi. Vaikka kuvallinenkin vihje on
annettu, jätän sen huomioimatta ja yritän ratkoa tehtävää sokkona. Usein se vie
enemmän aikaa, erityisesti alkuun pääseminen, mutta lopputulos on yleensä
antoisampi.

Silmäiltyäni sanojen rakennetta saan jo jotain vihiä paristakin numerosta,
jotka saattavat olla vokaaleja. Sovittaessani muutamaa paikalleen saankin täkyn
mahdollisesta seuraavasta konsonantista. Jos en näin pääse alkuun, tarkkailen
usein sanojen loppuja.

Kirjaimen löydyttyä en niinkään aloita kirjaimen kopiointia kaikkiin sen
ruutuihin, vaan usein siirryn jo seuraavan kirjaimen etsintään. Mekaaninen
kopiointi on tylsää. Joskus seuraavista kirjaimista saa vihiä jo ratkenneen
sanan lähistöltä, toisinaan taas sitä joutuu etsimään kauempaa.

Kohta onkin jo jopa enemmän kirjaimia ratkennut, mitä kuvavihjeen avulla olisi
saanut auki. Tehtävä helpottuu entisestään. Jatkan sanojen rakenteen tutkimista
pitäessäni samalla mielessä suomen kielen tarjoamia käytössä olevia
kirjainyhdistelmiä.

Niin kuin usein, vierasperäisemmät konsonantit jää viimeisten joukkoon, mutta
ainahan näin ei ole. Tällä kertaa kuitenkin kävi taas niin. Pelikaanin
kansiteksteissä kehutaan lehden käyttävän hyvien kryptojen filosofiaa, jonka
ansiosta ei jää arvailujen varaan vierasperäisemmätkään kirjaimet. Kiitos se,
että jokaista kirjainta löytyy vähintään kaksin kappalein joka tehtävästä.

Taas tuli yksi krypto ratkotuksi  sokkona lähdöstä maaliin! 

Jere,Turku

Tuorein Musta ja ratkontani

Taas kolahti Pelikaaneista tuorein Musta postiluukusta. Päätoimittajan sanaileman pääkirjoituksen lukemisen jälkeen onkin aika hypätä aluksi takasivulle Malojen piilokirjaimettoman kimppuun. Siinä kuluukin oiva tovi lievähkösti kovemman haasteen edessä muuhun lehteen nähden. Seuraavaksi tavuristikoiden pariin… Näinhän se alkaisi tavallisesti.

Tällä kertaa kuitenkin Pelikaanin ulkoasu onkin näköjään uudistunut! Ratkontajärjestykseni poikkeaa tällä kertaa tavanomaisesta. Kansi saa toimia alkupalana jopa ennen pääkirjoituksen lukemista. Poikkeavan ratkontajärjestyksen lisäksi käytän lyijykynän sijaan tällä kertaa kuulakärkikynää ruutujen täyttämiseen. Se ei salli niinkään virheitä tehtäväksi siten, että se ei näkyisi lopputuloksen ulkoasussa. Täytyy siis olla tarkkana.

Ennen takasivulle siirtymistä otan tuntumaa ratkontaan ratkomalla ensimmäisellä sivulla sijaitsevan Ekin seppoilun tuloksen, josta siis tavallisesti en aloita. Sen täytyttyä mielenkiintoni herää uuden ulkoasun osalta. Uusi ulkoasu innostaa selaamaan lehteä enemmänkin, mitä kaikkea toimitus onkaan keksinyt ratkojien iloksi tai pään menoksi? Kokonaisuus vaikuttaa ihan mielekkäältä, eikä näytä siltä, että liian jyrkkiä muutoksia olisi tapahtunut totuttuun, eli siis pään menoa ei niinkään ole luvassa?

Tuli takasivukin täytetyksi, ja pari muuta tehtävää, ja jäi hyvä maku näin ensituntumalta taas kerran uudistuneesta ilmeestä huolimatta! On aika siirtyä muiden harrastusten pariin, ja jättää lehti käden ulottuville odottamaan seuraavaa ratkontakertaa. Ja seuraava pyrähdyshän Pelikaanin maailmaan on taas pian!

Jere, Turku

Tuomio

– Minut on tuomittu ristikon taakse loppuelämäkseni!
– Älä valehtele. Sinua rehellisempää kansalaista en tunnekaan. Mistä syystä?
– Tartuin kynään ja kirjoitin muutaman sanan oikein.
– No mutta eihän tuosta voi saada tuomiota.
– Kyllä voi, kun tuomitsee itse itsensä riippuvaiseksi laadukkaista sanaristikoista!

Maikki, Rovaniemi

Kehityskertomus

Hyvä ristikko on kuin hyvin esitetty musiikkikappale! Kun se on lopussa tulee onnellinen tunne ja toive kokemuksen uusimisesta. Aina pikkutytöstä saakka ovat sanat kiehtoneet minua missä tahansa muodossa sitten ovatkin. Hyvä kirja, kunnon musiikkikappale tai hyvin laadittu ristikko, kaikista saa taidenautinnon kun asian oikein ymmärtää. Suomen kieli on rikas ja ilmaisuvoimainen kieli, sanojen monimerkityksellisyys on olennaista sekä hyvässä kirjassa että ristikossa, kummallakin saa hämättyä harrastajan hakoteille niin halutessaan, järki tulee mukaan, jos on tullakseen… Aina ei kuitenkaan käy niin ja kaikkein vaikeimpien kohdalla iskee joskus epätoivo ratkaisun jäädessä tavoittamattomiin. Hyvin laadittu ristikko pitää sisällään pitkiä sanoja, hauskan pääkuvalauseen, ja sopivasti jekkuja eikä liikaa henkilönimiä, vaikka niitäkin saa olla alkuun pääsemisen helpotukseksi. Näitä kaikkia olen onnekseni löytänyt PuPen sisältä, ja ajoittain Passelistakin.

Maikki, Rovaniemi