Kahdeksanvuotiaana

Taisin olla kahdeksanvuotias, kun aloin seurata isäni ristikonratkontaa. Kyseessä oli yleensä Suomen Kuvalehti eikä siis suinkaan helpoin mahdollinen ristikko.

Homma muuttui hiljakseen siten, että yritin yhä enemmän ratkoa ristikoita ihan itsekseni ja kerran sitten tuli eteen ristikko, joka ratkesi kokonaan. Lähetin sen arvontaan ja liitin mukaan kommentin: ”Helppo, poikanikin osasi ratkaista!” Se julkaistiinkin palstalla. Koomista asiassa oli, että lähetin sen kuitenkin omalla nimelläni. Tämä ei ollut viimeinen kerta, kun tahallaan tai tahattomasti ikäni oletettiin ihan pieleen.

Olennaisen askelen ristikkourallani otin, kun serkkuni Ritva tuli Keminmaalta Helsinkiin leikkaukseen ja kävi meilläkin. Häneltä jäi jälkeensä melkein koskematon Puumerkki-Eskon Uudet Ruudukot. Ratkoin sen loppuun ja tajusin vasta konkreettisesti ristikkolehtien olemassaolon. Siitä alkaen ostin lähes kaikki ristikkolehdet ja harjoittelin laatimista punakantiseen vihkooni. Ensin se ei luonnistunut, mutta jossakin vaiheessa alkoi mennä paremmin. Ensimmäinen ristikkoni julkaistiin vuoden 1971 alussa.

Samaan aikaan ratkoin edelleen ristikkolehtiä ja kirjoitin Iisakin Ristikoiden vastausten mukana
kakkossivulle tekstin: ”Ostatteko hyvin laadittuja ristikoita?” Itsetuntoni oli siis kohdallaan. Yllättäen Paavo I. Lukkaroinen lähetti kirjeen: ”Muistan nähneeni Teidän laatimanne ristikon jossakin ja se oli laadukas. Lähettäkää näyte!” Pääsin ensimmäisenä suvun ulkopuolisena mukaan Iisakin laatijaksi. Tästä kului pitempi aika ennen kuin Lukkaroiset tajusivat minun olevan nuori koulupoika. Tuohon aikaan oli yleinen käsitys, että laatijat ovat iäkkäitä professoreita, jotka työhuoneessaan kirjojen ympäröimänä punovat juonia ratkojille.

Ristikot imaisivat näin minut ja koulupojan elämä pyöri melkeinpä enemmän ristikoiden kuin opiskelun ympärillä. Onneksi löytyi paljon muitakin julkaisuja, jonne ristikkoni kelpasivat. Vähitellen aloin tajuta, mihin sfääreihin laadintaa voi viedä ja ristikkoni varmasti parantuivat vuosi vuodelta. Vaikeinta oli löytää tasapaino, jossa tekee sekä itseä että lehden kohderyhmää tyydyttäviä ristikoita. Se tasapaino pitää saavuttaa jokaisen ristikon kohdalla erikseen eikä se ole koskaan itsestään selvä asia.

Äskeiseen liittyen vielä yksi sitaatti. Otsikon kappaleen on levyttänyt Ultra Bra -yhtye. Aloitin tuohon bändiin liittyen sanaristikot.netissä yhden lempisäikeistäni.

TT:n ketjulaulunpätkän innoittamana panin taustalle soimaan Ultra Bran kokoelman ja jotenkin tuli mieleen säie, jossa puhuttiin ratkojien ja laatijoiden kohtaamisesta (’laatija tarvitsee ratkojia…’). Halusin kuitenkin aloittaa uuden säikeen.

Ainakaan minulla ei ollut 90-luvulla sellaista ajatusta, että ’tulisipa jostain bändi, joka tekisi taistolaishenkistä musiikkia’.

Ehkä Kerkko Koskinen olisi saanut musiikkinsa toimimaan minulle läheisemmilläkin keinoilla, mutta jälkikäteen olen iloinen, että yhtye oli hyvin erilainen kuin muut. Mukavahan se on kuulla uutta hyvää perinteistä bluesbändiä (ja jollekin ihmiselle juuri se voi olla tärkeää), mutta minä tulen mielelläni musiikissa vaikka täydellisesti yllätetyksi.

Samaa toivoisin joltain radiokanavalta. Soittolistat eivät kerta kaikkiaan toimi. Samat kappaleet toistuvat liikaa. Haluaisin tulla jatkuvasti yllätetyksi. Musiikkifanien parissa moni tuntuu olevan samaa mieltä. Silti se ei kannata, jos asiaa ajattelee kanavan kannalta. Onkohan ristikkolehtimaailmassa vähän samanlainen tilanne?

Ultra Brata kuulee monilta kanavilta silloin tällöin. Yhtye teki uskomattoman määrän hienoja kappaleita. Pääsisinpä samaan ristikonlaatijana. Yllättäisin ratkojan silloin tällöin. Ja kun en pitkän päälle suoranaisesti yllättäisi, niin tarpeeksi usein ratkojalle edelleen tulisi mieleen, että eivät nuo ristikot mistään liukuhihnalta tule. Toivon samaa muillekin laatijoille. Älkää tyytykö nykyisiin faneihin! Pyrkikää koko ajan parempaan ja valloittakaa uutta yleisöä! Yllättäkää positiivisesti! Ja vaikka asiakas on aina oikeassa, tehkää välillä just niin kuin itsestänne tuntuu.

Niin teki varmasti myös Ultra Bra. Ja sitten, kun Kerkko teki vähän toisin kuin itsestä tuntui, syntyi se suurin klassikko Sinä lähdit pois. Joskus voi olla hyvä kyseenalaistaa myös omat tavoitteet ja periaatteet.” Koko säie on luettavissa täällä.

Yksi kommentti artikkeliin “Kahdeksanvuotiaana

  1. Maikki

    Muistan itse hyvin kun Ultra Bran kappale tuli ensimmäisen kerran korviini. Olin juuri eronnut ja olin mökillä ystävättäreni kanssa, kappaleen sanat sattuivat sopivasti siihen tilanteeseen. Kumpikaan ei katunut varmaan eroa…

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Maikki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>