Kirjoittajan arkistot: admin

Mirja Pihlajamäki: Eläkemuorin aivotoimintaa

Olen miettinyt, jatkanko vielä latinan opintoja syksyllä vai enkö. Latina on kyllä hyvin mielenkiintoinen kieli ja kivassa ryhmässä opiskelu hauskaa, mutta välillä tekisi kuitenkin mieli huokaista Asterix-sarjakuvan sanoin: ”Hulluja nuo roomalaiset!” Minkä ihmeen takia he keksivät verbeille niin kauhean paljon konstikkaita muotoja? Konjunktiivissa oli tarpeeksi ihmettelemistä kuten joskus latinaa lukeneet saattavat muistaa, mutta sitten viimeksi keväällä kaatuivat päälle vielä gerundi ja gerundiivi. Siinä vaiheessa minusta tuntui, että nyt tätä ei mahdu enää aivoihin yhtään lisää, mutta kun kesäloma oli juuri alkamassa, ajattelin päättää vasta hengähdystauon jälkeen, ilmoittaudunko syksyn kurssille. Nyt elokuun alussa en ole onnistunut päättämään asiaa vieläkään.

Mitä muuta sitten lienee aivoissa tekeillä, mutta omituisia unia ne ainakin tuottavat. Viimeisin suuntaus näyttää olevan poliittiset unet, vaikka politiikka ei mitenkään kuulu mieliharrastuksiini vaan aivan päinvastoin. Ristikoissanikaan en paljon poliitikkoja viljele, vaikka joskus on pakko kun jollakulla on hyvin käytännöllinen nimi kuten SASI, tai uutisista sattuu joku paljon esillä ollut jäämään mieleen.

Minulle oli tulossa eräs tuttu suomalainen pariskunta kylään. Vähän ennen sovittua päivää näin hyvin todentuntuisen unen, jossa ovikello soi ja menin avaamaan. Rapussa seisoi tämä pariskunta ja heidän takanaan Donald Trump, ilmeisesti aikeissa tulla kylään myös. En muista mitä muuta unessa tapahtui vai tapahtuiko mitään, mutta herättyäni lähetin nopeasti näille tuttaville tekstiviestin, että älkää vain tuoko Trumpia mukananne!

Toinen poliittinen uni oli ihan kotimaista laatua. Olin siinä muka töissä jossakin omituisessa toimistossa, jonka pomona oli Timo Soini. Puuhastelin jotakin ja sitten Soini kysyi, koska aion ruveta siivoamaan. Minä ihmettelin että miten niin, eihän se ole minun tehtäväni, mutta sitten muistin että aikaisemmin oli todella sovittu, että siivoaisin toimiston kesän ajan. Hain vastahakoisesti pölyrätin ja aloin pyyhkiä pölyjä hyvin laiskasti toivoen, että muuhun ei jäisikään aikaa. Omituisessa toimistossa olikin kaikenlaisia kummallisia mutkia pyyhittävänä, joten aikaa kului ja sitten minusta rupesi tuntumaan, että pääsisin koko hommasta heräämällä, vaikka Soini ei siitä pitäisi kun muutenkin näytti katsovan jo vähän karsaasti hidasta työtäni. Sitten aloin todella herätä ja vielä puoliunessa ilkuin itsekseni, että hähää, nyt jäi ainakin imurointi ja vessan siivous tekemättä eikä Soini voi mitään kun en enää olekaan paikalla. Kunnolla herättyäni ihmettelin, kuinka kauan aivoiltani oikeastaan kestää tajuta että olen eläkkeellä, kun vielä usein olen unissani muka töissä toinen toistaan kummallisemmissa paikoissa.

Tämä tapaus sattui ollessani aivan hereillä, mutta silloinkin aivoni toimivat omia aikojaan minusta riippumatta. Kuuntelin radio-ohjelmaa jossa kerrottiin muun muassa, miten keskiajalla hoidettiin masennusta, ja mystikko Hildegard Bingeniläisen hoito-ohje alkoi näin: ”Pitää lämmittää nopeasti…” Ennen kuin toimittaja ehti lukea lauseen loppuun, täydensin sen mielessäni: ”lämmittää nopeasti sauna!” Hildegard oli käskenyt lämmittää viiniä, mutta minun ajatukseni noudatti kyllä hyvin tarkkaan suomalaisia perinteitä, saunassahan ennen kaikkea mahdollista hoidettiin.

Tällaista siis liikkui eläkemuorin päässä tällä kertaa, arvattavaksi jää mitä siitä mahdollisesti päätyy ristikoihin myöhemmin.

Malja Myllykosken Pekalle

Pekka Myllykoski kuoli huhtikuussa 2017. Tästä seuranneita ajatuksia ja tekoja kuvailen varsinaisen blogitekstin alla olevassa tarinassa, jota kolmen ristikon kanssa jaettiin Tavastialla 1.6. Pekan muistokonsertissa. Minulla oli todella suuri kunnia päästä huippumuusikoiden seuraan muistamaan Pekkaa yli nelituntisessa konsertissa.

Arto “Pilli” Pajukallio, Pekan läheisin työtoveri ja toinen alkuperäinen Freukkari, kitaristi ja toimittaja-kriitikko, oli nähnyt valtavan vaivan kokonaisuuden eteen. Soittajia ja laulajia ei varmaan ollut tarvinnut edes pyytää, mutta hyvän konsertin luominen vaatii muutakin kuin väen paikalletulon.

Sovimme, että Jyrki Härkönen ja meikäläinen olisivat yllätysakti kolmannen eli viimeisen jakson alussa. Kanssamme soittamaan tulivat rautaiset ammattilaiset Tuomas ja Jari Metsberg kitaroissa (Pillin lisäksi), Olli Haavisto pedal steel -kitaran takana, Harri Rantanen bassossa ja Janne Haavisto rummuissa. Soundcheckissä jo huomattiin, että kappale toimii.

Sitten vain valmistautumaan iltaan. Takahuoneessa musiikkiväki näytti pitkälti jo tuntevan toisensa, itse taas juttelin useimpien kanssa ensimmäistä kertaa. Toisaalta olisi tehnyt mieli olla siellä enemmänkin, mutta kyllähän niitä esityksiä oli käytävä katsomassa. Yleisöä oli niin paljon, että oli vaikea päästä hyviin asemiin. Millään en hennonut käyttää nautiskeluaikaa esimerkiksi keskittymällä valokuvaukseen, mutta tässä yksi, jossa solistina on Mato Valtonen.

Musisointia

Enpä taida alkaa luetella suosikkiesityksiäni, koska niitä on niin paljon, että listasta tulisi pitkä ja muutama hyvä jäisi silti ulos. Pekan parhaat sanoitukset kyllä sykäyttivät ja laulattivat, mm. Mystinen metsätyömies, Meidän rumien rakkauslaulu, Danny Show ja En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa.

Kun Malja Myllykosken Pekalle sitten toivotettiin lavalle, Pilli kertoi yleisölle Pekan ristikkoharrastuksesta. Ristikot mainitsi spiikissään myös Jaloviinaa-biisin laulanut Maya Paakkari. Maya kertoi Pekan opettaneen häntä ratkomaan Hesarin kuukausiliitteen ristikoita.

Illan päätteeksi lähes kaikki kerääntyivät lavalle laulamaan Pekan kääntämää kappaletta Särkynytsydämiset (viekää minut baariin). Sieltä oli mukava katsella Tavastian yleisömerta. Tunnelma oli haikean riemukas. Illan livemusiikki veteli viimeisiään.

Lavalla

Olemme Jyrkin kanssa makustelleet useita kertoja mennyttä ainutlaatuista kokemustamme ja olemme olleet yhteydessä eräisiin uusiin “heimoveljiimme”. Pieniä kantrihenkisiä yhteiskuvioitakin on pohdittu, niistä ehkä myöhemmin lisää. Muistolaulun julkaisuakin on pohdittu, mutta YouTubesta voi etsiä parhaita paloja konsertista useinakin versioina. Kaikki ne muusikot, joiden osoitteet onnistun saamaan, saavat nämä uudet Pelikaanit postissa, onhan jo Punaisen kannessa heistä iso osa ja sisäsivuilla vielä lisää.


Ristikoita Pekalle

Meitä nykykuusikymppisiä on hemmoteltu hyvillä biiseillä ja mainioilla teksteillä teini-iästämme asti. Niitä ovat tehneet ikätoverit ja vähän vanhemmat riimittelijät. Riimit ja osin huumorikin olivat avainsanoja, kun esiin astuivat mm. Juice, Hector ja Saarelan Mikko. Eppujen jälkeen Mikko löysi lopulta kantrivaihteen ja syntyi legendaarisia käännöksiä ja originaaleja. Freukkareissa Mikon lyriikkojen rinnalle tuli myös Pekka Myllykosken tekstejä.

Pekasta tuli yksi suurimmista sankareistani. Suomen kielen ja sen avulla kehiteltyjen sanaleikkien ystävänä nautin jokaisesta rivistä, jonka Pekka minulle ja meille soi. Hyvän kantrimusiikinkin ystävänä ne olivat minulle myös juuri oikeanlaisessa ympäristössä.

Sain vasta muutama vuosi sitten kuulla, että Pekka oli kova ristikkofani ja näin ollen arvostuksemme oli molemminpuolista. Kun Pekka oli poikani Saken pakeilla otattamassa Jytäjemmareiden levyn Vaksi Ladatta kanteen Lada-aiheista kuvaa, hän tuli maininneeksi Sakelle, että olisi mukava päästä joskus ristikkoon. Laadinkin silloin kääntöpuolelta löytyvän Iltiksen viikonlopun Koviksen. Myöhemmin laadin myös Julkkiksen. Seuraavan kerran Pekka esiintyi kuvallaan ristikossa vasta kuolemansa jälkeen, ensin Uutisristikossa ja 29.5. myös Histiksessä, joka on ohessa. Siinä haetaan hänen sanoittamiaan lauluja.

Mielessäni kehkeytyi ajatus, että voisimme tehdä jotain yhdessä musiikin alalla. Lähetinkin Pekalle meiliä vuoden 2017 puolella, mutta emme koskaan ehtineet jutella livenä saati tavata.

Pari päivään Pekan kuoleman jälkeen mieleeni pöllähti yhtäkkiä ajatus hänelle omistetusta laulusta. Kuinka ollakaan, istuin juuri silloin Myllypurossa Liikuntamyllyn aulassa. Muutamassa sekunnissa heräsi ajatus sanojen mylly ja koski sijoittamisesta hänen sukunimensä ympärille ja toisen lyhyen tovin jälkeen laulun ensimmäinen rivi sävelineen helähti päässäni.

Laulun parin päivän päästä valmistuttua aloin ottaa yhteyttä Pekan läheisiin ihmisiin ja sain kuulla muistokonsertista. Pelkän tekstin perusteella sain jo kutsun sinne ja Jyrki Härkösen kanssa tehdyn demon jälkeen toivoteltiin meidät kummatkin lämpimästi mukaan.

Konsertin esiintyjälista kertoo siitä, miten laajasti Pekkaa arvostettiin. On kovin haikeaa, että hän lähdettyään yhdistää meitä ihan uudella tavalla, muttei itse pääse nauttimaan tästä.

Hyvää matkaa, Pekka, missä ikinä vaellatkin!
Eki

Malja Myllykosken Pekalle

säv./san. Erkki Vuokila
es. Jyrki Härkönen

Kaikki mihin ideoiden mylly Myllykoski koski,
siitä riemun taikka liikutuksen tähden kostui poski.
Freukkareiden kanssa runoratsu pääsi villiin laukkaan,
saimme kuullaksemme hittiputken maukkaan.

Luontoa hän rakasti ja Lapinmaata eritoten,
enää harvoin kurkustansa meni napanteri, joten
kun sai häädettyä elimistöänsä syövän syövän,
luultiin Pekan jopa Ylpön iän lyövän.

Viekää minut vaikka paareilla ja silti kohotan
maljan Myllykosken Pekalle vaan tuskin hohotan,
kun en usko Pekalle sen eläessään valjenneen,
miten jätti jälkeen joukon ylpeydestä melkein haljenneen.

Pekka lyriikkansa viimeisteli aina hienoin riimein,
mutta katkes huhtikuussa lauantaina tie noin viimein,
inhimillisesti ajatellen aivan liian varhain,
syntymättä saattoi jäädä teksti parhain.

Ideoiden mylly Myllykoski koski feikkaamatta
meidän sielujamme, ehkä juuri siksi breikkaamatta
jäi hän steriiliä korrektiutta janoavan lauman
keskuudessa, mutta löysi hyvän sauman.

Viekää minut vaikka paareilla ja silti kohotan
maljan Myllykosken Pekalle vaan tuskin hohotan,
kun en usko Pekalle sen eläessään valjenneen,
miten jätti jälkeen joukon ylpeydestä melkein haljenneen.

Pekan mentyä on aika tulsaa elämämme nyt,
mutta laulujansa kuunnellessas yhä hämmennyt.
Yläkerrassa nyt metsätyömies tuunaa mystistä
lyriikkaa, mut enkeliköörikö osan vain saa lystistä?



Ei panikoida!

Syksyllä 2016 alkoi mielenkiintoinen uusi sivujuoni Pelikaanien elämässä. Postin joukossa oli B4-kokoinen kirje. Korein kalligrafisin kirjoituksin taiteiltu ja Kuopiossa leimattu kirje pysäytti tuona aamuna hetkeksi. Kun luin sen ääneen, paikalla oli kolme äimänkäkeä.

“Hei Erkki! Olemme jo vuosia olleet intohimoisia ristikoiden ratkojia ja viime aikoina myös ‘harrastelijalaatijoita’, ihan vaan omaksi iloksemme. Haluamme kiittää teitä kaikkia upeista julkaisuistanne. Ohessa pari omaa viritelmäämme. Leppoisaa syksyn jatkoa teille kaikille, Tuomas Holopainen & Johanna Kurkela.”

Hetken ajattelimme, onko tämä pilaa ja ovatko muusikkopariskunnan nimikirjoitukset aidot, mutta päädyimme siihen, että kyllä Tuomas on hyvin pitänyt harrastuksensa vakan alla tähän asti. Johannan ristikkoharrastus oli jossakin haastettelussa jo paljastunut.

Kuoressa oli kolmen ristikon kopiot mutta ei ratkaisuja. Niinpä ensimmäinen reaktio perustui yleisilmeeseen ja laadintapohjaan. Oikein siistin näköisiä, mukana avariakin kohtia, näyttäisi olevan aina joku hauska lähtökohtaidea, mutta niitä ei ollut mahdollista selvittää ratkomatta. Yhdessä oli orporuutu, yhdessä kolmikirjaiminen sana. Lähetin rohkaisevan meilin ja mietin, saanko siihen koskaan vastausta.

“Terve Eki! Iso oli yllätys meillekin, kun vastasit! Vuoden ajan olemme noita ristikoita laatineet, olisiko niitä nyt alun toistakymmentä. Emme ole niitä minnekään koskaan lähettäneet, mitä nyt parille kaverille olemme niitä jaelleet. Omaksi iloksi niitä väsäämme. Tuo mahdollinen julkaisuidea kuulostaa aivan huikealta. Mutta kenties meidän pitää vielä tovi hioa taitojamme ja ristikkojen ulkoasua… Kuten osuvasti totesit, niin nuo tekeleet ovat lähinnä ‘sympaattisia’. Teen pohjat Excelillä, ja Johanna sitten hoitaa tekstauksen ja piirrokset. Summa summarum, jos me jotain keksittäisiin niin se olisi meille kova juttu. Terveisin, Tuomas.”

Meilejä vaihtaessamme alkoi käydä ilmi, että Tuomaksella on paljon ideoita ja Johannalla kova kunnianhimo ulkoasun suhteen. Kun yksi malliristikoista oli perussisällöltään täysin korrekti, minua alkoi himottaa saada ristikko heiltä jo Punaisen Pelikaanin ykkösnumeroon, joka ilmestyi ennen joulua.

“Tämä on lyönyt meidät täysin ällikällä, on meille ison hymyn suupieliin saava juttu. Siksi haluaisimmekin tehdä tuon ensimmäisen ristikkomme viimeisen päälle huolella, ja koska Johanna on nyt kiertueella lähes jouluun saakka, taitaa tuo ristikon valmistuminen joulukuun numeroon tuntua turhan optimistiselta. Sitä seuraavaan numeroon (helmikuu 2017) sen kyllä pystymme lupaamaan, olisiko tämä ok? Kiitos parannusehdotuksista, juuri tätä palautetta kaipasimme.”

Tässä vaiheessa toimitin heille kaikenlaista materiaalia, joka olisi avuksi, myös kirjani MMM Sanaristikot, jonka laadinnasta kertovan osion Tuomas olikin lukenut USA:n matkalla. Johannan pohtiessa ulkoasuun liittyviä asioita lähetin lyhyen viestin hänen laulunsa nimen mukaisesti: “Ei panikoida!”

Isokokoinen kirje oli noudettavissa.

Isokokoinen kirje oli noudettavissa.

Eräänä tammikuun aamuna olikin postilokerossamme lappu, jossa kerrottiin isokokoisen kirjeen saapumisesta. Sisällä oli taas kalligrafinen viesti: “Hei Eki! Tässäpä debyyttimme. Jatkoa seuraa jos vaan kiinnostusta löytyy. Kiitoksemme tästä, pikaisiin tapaamisiin, Tuomas & Johanna.” Olimme sopineet tapaavamme helmikuun puolessavälissä Helsingissä. Tapaamisen aattona tuli viesti: “Postilaatikkoon tupsahti uusin PuPe! Sama fiilis kun kuuli ekaa kertaa oman biisin radiossa v. ’97.”

Tapasimme ensin tunnin verran miesten kesken sumpin ääressä. Tuomaksella oli pitkä liuta kysymyksiä, jotka auttaisivat häntä vielä syvemmälle ristikonlaadinnan saloihin. En halua kahlehtia laatijaa liikaa, mutta varmasti monia tiedonjyviä meni perille. Tuomas kertoi muutamista ristikoista, joista hän oli erityisesti pitänyt. “Mistä te laatijat keksitte noita mainioita ideoita?” kysyi hän. Hyvä Tuomas, ihan sieltä mistä sinäkin, omasta päästä ja eteen tulevista sanoista ja tilanteista. Tuomas esitteli jo aiemmin koeratkomani tehtävän, jota hän oli laatimassa osaksi uusiksi. Hän kysyi vinkkejä, miten umpikujaan joutuneesta tilanteesta päästään. Yhdessä pohdimme eri vaihtoehtoja ja kumpikin varmasti oppi taas jotain. Ristikkorenki oli Tuomakselle aivan uusi tuttavuus, josta varmasti on apua jatkossa.

Lounasajan koittaessa Johanna liittyi seuraan. Tähän mennessä kirjeenvaihto oli käyty Tuomaksen kanssa, mutta aistin ensi hetkestä, että Johanna on tässä täysillä mukana. Hän sanoi olevansa tyytyväinen, että ensimmäinen ristikko julkaistiin täysin mustavalkoisena, mutta kyseli nyt erinäisiä asioita, miten tehtävään saisi mukavimmin väriä ja miten piirroksia voisi tehdä suuremmassa koossa kuin nyt noin puolentoista sentin ruutuihin. Eri tekijöiden tekniikat kiinnostivatkin kovasti.

Tuomas kertoi elämänsä neljä suurta löytöä, ja ne ovat ikäjärjestyksessä: Disney, musiikki, fantasiajääkiekko ja ristikot. Hänen innostuksestaan ristikoihin tässä yksi sitaatti: “Laadin 3 päivää aamusta iltaan ensimmäistä aukeaman kokoista ristikkoani, ja sain sen valmiiksi. Se odottaa siis vihjeitystä ja ulkoasua. Olipahan savotta, mutta antoisa sellainen. Halusin leikitellä mahdollisimman pitkillä sanoilla, parilla kommalla, ja saada tasapainoisen määrän yyääöö-osastoa sekaan.” Kyseinen tehtävä on nyt minulla koeratkottavana.

Tämän yhteistyön taianomaisuudesta kertoo se, että Nightwish ja Johanna Kurkela ovat olleet varmasti kaksi soitetuinta artistia toimistollamme, jossa soi melkein aina musiikki. Oliko tämä tähtiin kirjoitettu? Mitään velvoitteita en uudelle tekijäparille ole asettanut, mutta uskoisin heiltä saatavan ristikon aika pitkään jokaiseen Punaisen numeroon. Ne varmaan myös tulevat visaisemmiksi, sillä Tuomaksen kunnianhimo on kasvamaan päin ja se on korkealla jo tässä ensimmäisessä julkaistussa tehtävässä. Esikoinen on ilokseni heti alkuun saanut erittäin positiivista palautetta.

Asia julkistettiin myös männä viikolla Nightwishin Facebook-sivulla. Kun Tuomas on kertonut tästä etukäteen joillekin kavereilleen, ovat reaktiot olleen aivan laidasta laitaan, oudoksuvasta hymähdyksestä “siisteintä ikinä”-hehkutukseen.